Chapter 3 SEP HAUSKAA … KAH!

R??t?li Arvosen vuoro oli kertoa.

- Viime kes?n? otimme t?m?n Tervasm?en sep?n kanssa kerran muutaman p?iv?n kes?loman. Sanoimme toisillemme, ett? kun on nyt t?ytetty 50 vuotta ja siit? yli nelj?kymment? tehty ty?t?ns?, niin tottahan jo kannattaa ottaa yhden viikon kes?loma. Olimme siit? molemmin niin yht? mielt?, ett?, kun siin? py?rill?mme luisuimme pitkin Kyr?joen vartta, ihmettelimme, miten ei t?llainen aate ollut ennen mieliimme pujahtanut. Kaiket ihanat kes?t oli aherrettu t?itten kimpussa aivan samoin kuin talvetkin, niin ett? oikein tuntui omituiselta nyt t?ss?, alettua kuudettakymment??n kiivet?, vasta ensimm?ist? kertaa viett?? kes?lomaa oikein arkisella viikolla. Eik? oltu t?ll? alituisella el?m?nmurheella kuitenkaan sen pitemm?lle tultu. Olihan meill? kumpaisellakin tavallinen toimeentulo, niin ett? siin? ei ollut valittamista. - Mutta tuskin olisimme k?yhempi?, jos olisimme joka kes? pit?neet viikon pyh??? Siit? olisi vain tullut mieliin enempi iloa ja elinvoimaa, sanoi sepp?.

- Niin. Ja moni katkera ajatus olisi j??nyt siki?m?tt?. Ne sellaiset kuuluvat kaikki el?m?n tappiopuolelle, taisin min? sanoa.

P?iv? oli niin ihana, ett? aivan unohti olevansa vanha. Etel?-pohjalaiset vainiot upeilivat niin kauas kuin silm? kantoi, uhkuen rehev?ss? kukkeudessaan.

Me poljimme py?ri?mme nautinnolla, vaikka olikin l?mmin. Sill? vapaudentunto, tieto, ett? oli edess? kokonainen kes?inen viikko vapautta, vaikutti niin kuin ?ljy j?seniimme. El?m?ss? lupasi avautua meille, ty?miehillekin, uusi nautinnontila: kes?lepo, kes?loma. Me py?r?ilimme kuin lapset, t?ynn? odotusta ja jo saavutettua nautinnoniloa.

Sivuutamme pit?j?n toisensa j?lkeen. Pys?hdyimme milloin leipuripuodin edess?, milloin miss?kin, saadaksemme jotakin suuhumme.

P?iv?n kuluessa on jo uhkaavia ukkospilvi? liikuskellut kuultavalla taivaslaella. Illan tullen alkavat lyhyet, ?ksyt tuulenpuuskaukset hermostuneesti suhahdella. Y?ksi uhkasi ilmeisesti saavuttaa ukonilma.

L?henimme kuitenkin jo ensimm?ist?, ennakolta m??r?tty? y?kortteeriamme. Meist? ei tosin kumpikaan tiet?nyt tarkalleen miss? se oli. Mutta jossakin kalliolla piti n?ill? tienoin oleman torppam?kki, jossa asuu minun vaimoni t?ti miehineen. En ollut koskaan heid?n luonansa k?ynyt, en koskaan heit? edes n?hnyt. Mutta monet terveiset heilt? oli tullut meille ja aina kutsut:

- Tulkaa joskus kestiin. Kyll? meill? kahvikupin saa ja ruoka-aterian.

Nyt me siis menimme heille kestiin.

Jo alkaa ukkonen jyr?hdell?. Mutta tuolla edess?mme my?skin jo kohoaa kallioinen yl?nk?seutu ja kaikki merkit viittaavat siihen, ett? olemme l?hell? t?din majaa. Ja ennenkuin oikein huomaammekaan, on tuossa kallionreunalla laudoitettu tupa, jonka ikkunaverhot ja ovi ovat kiinni ja jonka, my?skin suljetusta, navetasta kuuluu hiljainen lehm?nkellon kalahdus.

- Ka! huudahdamme yht'aikaa.

- Siin? se on.

Poikkeamme tielt? ja k?velemme pihaan, avaten edest?mme ver?j?n, joka on tarkoin suljettu ja viel? raskas malka laskettu eteen tueksi.

- Onkohan edes ket??n kotona? p?ivittelemme.

Samalla iskee salama, ukkonen jyr?ht?? vallan l?hell? ja ensimm?iset raskaat sadepisarat putoovat l?iskien valkeaan kallioon.

Min? koputan ovelle. V?h??n aikaan ei kuulu mit??n, mutta pihaikkunan tiudin heilahtaa hieman. Painaudumme l?helle sein??, sill? sade alkaa roiskia. Arvaamme, ett? he pelk??v?t, kaksi vanhaa ihmist?, tiet??kseni. Voivat meit? rosvoiksikin luulla. Aion juuri menn? ikkunan taakse ja ilmoittaa kuka olen, kun samalla kuuluu sis?st? ovenk?ynti ja kiireinen, ?ksylt? tuntuva vanhan naisen ??ni kysyy:

- Kuka? … Keit? te olette?

Panin nyt suuni l?helle ovenrakoa ja selitin kuka olen.

Samassa lensi ovi rajusti auki sis??np?in niin, ett? olin v?h?ll? sen mukana tuuskahtaa nen?lleni.

- Sep? hauskaa… Kah!

Edess?ni seisoo aivan pieni, noin 70-vuotias muori paitasillaan, paljain p?in.

Ennen kuin edes selvi?n oven ?kkin?isest? liikkeest? ja p??sen tolkulle siit?, ett? iloinen reipas tervehdys oli todellakin l?htenyt t?st? paitasillaan seisovasta vaimovanhuksesta, on h?n jo tempaissut tuvanoven auki ja huutaa sinne:

- ?ij?! ?ij?! T??ll' on vieraita!

- Ken h?n on? kuuluu tuvasta vanha miehen ??ni, joka tuntuu tulevan hampaattomasta suusta.

- Annan tytt?ren mies! Nous' yl?s!

Kuulemme kuinka ?ij? tempautuu s?ngyst?. Kun me talutamme py?ri?mme pois sateesta ja kysymme saammeko y?sijaa ja saisimmeko tuoda py?r?t sis??n, juoksee vanha vaimo jo tuvassa ja porstuassa, hokien:

- Viel? h?nt? kysyy, kun ensimm?ist? kertaa tulee, viel? h?nt? kysyy, kun ensimm?ist? kertaa tulee … viel? h?nt?…

?ij? seisoo ovessa housujaan napittaen ja k?skee tulla tupaan.

Sill? aikaa on muori jo pannut kahvipannun tulelle ja sytytt?nyt puut.

- Palo sin? sokuria! k?skee muori ?ij?? jo ainakin viidennen kerran.

- Onko teill? n?lk?? kysyy samalla juostessaan ja yritt?? katsahtaa silmiin, mink? ohimenness? ehtii.

- Kysy?k??n sellaista! hulluttelee h?n samalla itselleen. Aivan kuin lintu hypp?? h?n p?yt?lavitsalle, ottaa lautaselta viilipunkan ja heitt?? sen alashyp?tess??n p?yt??n, laskien k?sist??n aivan kuin jonkin heittoesineen.

Me seisomme ihmetyksen ly?min? t?m?n verrattoman ketteryyden ja toimeliaisuuden edess?.

Kahvipannu kuohui jo yli ja ?ij? samalla valitti, ett? kun sokeri on niin kovaa. Muori on jo kiehuvaa pannua h?tyyttelem?ss? ja h?rn?? ?ij?lle:

- Mikset kastele, mikset kastele, kastele…

Mutta saman tien hakee muori taas kaapista lusikoita ja heitt?? ne pitk?st? matkasta p?yd?lle. Samalla jostakin nurkasta v??nt?? sylin t?yteen s?nkyvaatteita, vie ne ulos puotiin ja palatessaan sanoo tehneens? meille sinne vuoteen.

Nyt pannaan meid?t sy?m??n. Voita, leip??, lihaa, viili? ja maitoa. Kaikki laitokset ??rimm?isen siisti?. Istumme p?yt??n salamain leimutessa ulkona. Tavaton ruokahalu yll?tt??. Vanhukset istuvat l?helle p?yt?? juttelemaan. Muori johtaa puhetta, kyselee meid?n perhekuulumia, kertoo omiaan ja on iloinen, ett? nyt kerrankin tultiin. Tuskin olemme lopettaneet sy?misemme, kun muori jo tuo kahvit. Taas h?n heitt?? tarjottimen p?yt??n. T?ll? kertaa oli v?h?ll? tulla vahinko, mutta ei tullut. Tuo heitteleminen n?ytti tulleen t?lle polttavan toimeliaisuuden ihmiselle tarpeeksi. Jokainen hillitty kosketus oli h?nelle ajantuhlausta.

He juovat itsekin samalla kahvia. Juttelusta saamme tiet??, ettei olla k?yhi?, jonka tiesin jo ennest??n; my?skin, ett? lapsia on Amerikassa, sek? ett? he kahden tekev?t t?ytt? kyyti? viel? t?m?n torpan ty?t. Lehmi? on kaksi ja yksi vasikka ja hevonen.

Vaari rupesi haukottelemaan. Kello on l?hell? kymment?.

- Y? kuluu, virkkaa h?n haukotuksensa v?list?.

- Menn??n maata! julistaa muori. Kun t?ss' kupsehditaan, niin aamulla on v??r?niska. Tulkaa nyt, min? n?yt?n.

Niin l?hti h?n ulos ja meid?n oli heti seurattava, ellemme odottaneet h?nt? ovelta palaamaan ja ihmetellen kysym??n:

- Vai aiotteko siin? y?nne istua?

Meid?t vietiin pieneen lautasein?iseen vaatepuotiin, jonka avatusta ovesta tuoksahti vastaamme vahva v?llyjen ja pyykkivaatteiden haju.

Muori oli juossut edell? puotiin.

- V?h?n harvaksi ravistuneet nuo sein?t, h?n sanoi, kun sein?nraoista hohtivat salamat.

Nousimme puotiin mieless?mme punniten, suojaavatko nuo sein?t sateelta.

Aivan kuin muori olisi arvannut ajatuksemme, h?n sanoi:

- Puikkikaa nahkasten alle! Vet?k?? p??h?nne. Kyll? siell? tarkenee.

H?n laskeusi jo pihaan, jossa sade pieksi h?nen paitaansa. Painaessaan ovea kiinni, kysyi, koska saa her?tt??.

- No siell? yhdeks?n ajoissa, sanoin min?.

H?n mutisi jotakin juosta hytist?ess??n tuvanpuolelle, jossa porstuanovi heti lensi kiinni ja napsahti lukkoon.

- Se on nyt jo s?ngyss?, sanoi sepp?.

- Ja me olemme viel? t?ss?, sanoin min?.

- Min? en ole ik?n? n?hnyt niin kelvollista ihmist? kuin t?m?, uudisti sepp?, yh? ihmetyksen vallassa.

Min? olin kuullut t?st? muorista jotakin. Mutta kaikki t?m? joustava ripeys oli yli kaiken arvailun.

Ihmetellen k?vimme s?nkyymme, peitt?ysimme nahkasiin. Ja muorin ennustus, ett? kyll? siell? tarkenee, toteutui korkeimmassa mitassa.

Ukkosta kesti tunnin verran, jolla aikaa salamat hyv?iliv?t vuodettamme. Mutta sitten hiljeni kaikki ja me aloimme nukkua ensimm?isen kes?lomap?iv?mme muistoja sulatellen.

Olimme aikoneet todellakin veny? vuoteessamme edes kello 8:aan. Mutta kello oli tuskin livahtanut yli 5:n, kun oveemme ly?tiin aivan kuin h?d?n edest? ja muorin ihmettelev? ??ni kuului:

- Ettek?s meinaa ollenkaan nousta yl?s? Kahvi on jo ollut aikaa valmiina ja … pit?? munkin viel? niitylle.

Meid?n on noustava. Puettuamme ja peseydytty?mme juomme kahvit, sitten sy?d??n aamiainen yhdess? talonv?en kanssa. He ovat jo t?n? aamuna olleet niityll?. Kun saavat meid?t pois, menev?t jatkamaan.

K?ymme heid?n kanssaan yhdess? ulos. Siin? kallion alangossa heid?n niittyns? leveneekin, 5 tynnyrinalaa timotee- ja apilaniitty?. Vieress? on haka, miss? karja ja hevonen ovat laitumella. Komeana upeilee niitty hein?kuun aamun kirkastetussa loisteessa. El?imet tuossa aitauksessa ovat kuin luonnonsy?ttil?it?.

Ja n?m? kaksi vanhaa ihmist?, t?ynn? ty?niloa ja el?m?n kannattavaisuuden uskoa. Ei yht?k??n rikkin?ist? s?velt? heid?n ??niss??n…

Vaari viel? jaarittelee ja piippuaan sytyttelee, kun me py?ri?mme pidellen olemme matkaan l?hd?ss?, Mutta silloin jo muori niitt??, turpea, tuoksuva apila kaatuu. Aidan toisella puolen ynisee vasikka muoriin p?in turpaansa kurottaen ja vanha hiiro h?ristelee.

- Odottakaa, odottakaa, kuuluu muorin kehoittava, hyv?ilev? ??ni samalla, kun pieni ter?v? viikate nuoleksii apilaa juuresta poikki.

L?hdemme. Meid?t on vallannut kummallinen koti-ik?v?, ty?n-ik?v?.

Lukemattomat kiireet ja tekem?tt?m?t ty?t painavat mielt?.

En muista kumpi sen ensin sanoi. Mutta pian l?ysimme itsemme etsim?ss? sopivaa kotiinpaluutiet?, ettei tarvitsisi sit? samaa tiet? koko matkaa palata, jota oli tultu.

Kes?lomamme ei siis tullutkaan kest?m??n viikkoa, niin kuin olimme aluksi aikoneet. Kesti kuitenkin niin kauan, ett? se synnytti mieliss?mme uuden kes?n-ik?v?n, jolloin jatkaisimme sit?, mik? t?n??n j?i puolinaiseksi.