Chapter 1 No.1

Mit? muinoin kutsuttiin vapaaksi ateriaksi.

Mestari Klaus Gringonnaux, viinitarhuri-ammattikunnan syndiko eli vanhin Meung-sur-Loire'n kaupungissa, oli aikansa rikkaimpia porvareita.

T?n? aamuna Marrask. 27 p. 1475, h?nen kaunis, ihkaten uusi kivikartanonsa, jonka kolmikertaisesta kattoharjasta espanjalaiset viirit tuulen suuntaa ilmoittivat, ja jonka kyljist? somat parvekkeet kadun kohdalta pistiv?t esiin, mutta joen puolella penger-lavat laskeuivat rantaan saakka, oli tosiaan pantu yl?s alaisin kellarikerroksesta ullakkoon asti.

Arvoisa syndiko, melkoisesta lihavuudestaan huolimatta, juoksi edes takaisin, kantoi itse kellareista paraat viinins?, toi itse hienoimmat hedelm?ns? ylisilt? ja poikkesi aina v?h?n p??st? ruokasaliin jakaakseen jonkun uuden k?skyn tai kehoittavan sanan puolisollensa, Leonarde'lle, sek? tytt?relleen, Gillette'lle, jotka kahden palvelijan kanssa, kiiruimman kautta puuhasivat oikeita juhlap?iv?llisi?.

Varmaankin varrottiin jotakin suuri-arvoista vierasta.

Mutta ky?kiss?p? vasta oli hy?rin?? ja py?rin??. Oli noudettu Orleans'ista kuuluisa Tailleverd, kuningas Kaarlo vainajan entinen ky?kkimestari, joka joskus viel? suvaitsi luopua yksin?isyydest??n, johtaakseen jonkun herkullisen juhlan lihavia valmistuksia.

H?n oli siell?, aamusta alkain, ik??nkuin suuri sotap??llikk? ratkaisevan taistelun hetkell?. Kaksi ky?kkipoikaa palvelivat h?nt? ajutantteina. N?iden n?htiin hy?riv?n sinne t?nne hehkuvien uunien edess?, kohottaen j?rjest?ns? pannujen ja kattilain kansia, joiden alta mit? ihanimpia h?yryj? tunki esiin. Mit? heid?n arvoisaan mestariinsa tulee, h?np? kuumimmassa liehteess? p??pes?n edess? itse hoiti paistinvarrasta.

Ruumiiltansa h?n oli aika roikale, mittava, kuiva ja kuihtunut; jalat ja k?det niin pitki?, ett'ei m??r??k??n. H?n n?ytti vasta olevan noin nelj?nkymmenen vuotias. Senp? t?hden mestari Gringonnaux olikin ensi alussa pit?nyt h?nt? ylen nuorena niin i?kk??ksi mieheksi; h?n oli pait sit? h?mm?stynyt h?nen omituista, veijarimaista muotoansa. Ja my?nt?k??mme suoraan, olipa h?nell? syyt?kin.

Aatelkaapa: kaula kuin kamelikurjella, parta kuin pukilla ja p?? kuin paholaisella. Ei mit??n niin pilkallista, niin ivaavaa, kuin nauru h?nen huulillansa. Silmist? s?teili nero, ja, suoraan sanoen, my?skin ilkeys. Varsin omituinen tapa oli h?nell? pit?? aina puoli suuta avoinna ja puoli silm?? ummessa. Kun joskus, sattuman kautta, silm?luomet ja huulet meniv?t vallan auki, tuli niiden takaa n?kyviin loistavan valkeat hampaat ja kauniin mustat, s?ihkyv?t silm?t, joiden ylevyys ja hempeys olivat omituisena vastakohtana kaikkeen muuhun. Olisi voinut sanoa, ett? tuo mies oli hetkeksi ottanut naamarin kasvoiltansa.

T?m?n naamarin muodosti harmaan-tumma iho, punaisia t?pli? t?ynn?, pitk? ja hyvin k?yr? nen?, johon oli sijaantunut, ik??nkuin vastoin tahtoa, joku kajastus kapakasta, sek? tuuheat, kaarevat kulmakarvat, joita riehuvien ajatusten alituinen tulva paisutti. Sit? vastoin otsa, ennen kaunis ja korkea, oli nyt jo uurteinen ja aaltoileva kuin valtameri. Joukko tuuheita kiharia sit? seppel?itsi, ja valui alas sen p??lt?, paikoin hohtaen hopealle kuin aaltojen harjat.

Kaikkien n?iden soinnuttomain ja ristiriitaisten ominaisuuksien ohessa nuo kasvot, joista loisti langennut nero, tuo kummallinen irvistys, viel?p? koko tuo loikeromainen ruumiskin ilmaisi niin ihailtavaa alkuper?isyytt? ja uljuutta sek? niin vastustamattomasti vieh?tt?v?? hupaisuutta, viel?p? toisinaan jonkunmoista ilveilev?? suloakin, ett? se ensin h?mm?stytti; sitten tuo kummallinen henkil?, tuo el?v? arvoitus v?hitellen alkoi miellytt?? ja kiinnitti vihdoin kokonaan huomion puoleensa.

Etenkin t?ll? hetkell?, kun tuli kirkkaasti valaisi h?nen kasvojansa, h?n oli julkisenn?k?inen, seisoessaan pitk? virkapuku yll?ns?, milloin kiihoittaen ??nell? tai viittauksilla koiraa, joka paistinvarrasta k??nteli, milloin kaataen paistinpannusta kastinta k?risev?in ja v?hitellen jo k?rventyv?in j?niksen, hirven ja kanan paistien p??lle, jotka par'aikaa valmistuivat h?nen korkean johtonsa alla.

Viel? useammin, toisella k?dell? silitellen partaansa, toisella painaen reitt?ns? vasten pitk?n kastin-kauhan vartta, joka n?in teki samaa virkaa, kuin miekka sonnitaistelu-p??llik?ll?, h?n seisoi liikkumatonna ja ??net?nn? yhdell? ainoalla jalalla, aivan kuin suuri, ajatuksiin vaipunut kahlaajalintu.

Vaan ?kki? h?n j?lleen mit? sulavimmalla liikkeell? asettui molemmille jaloillensa ja alkoi lausua er??n siihen aikaan liiaksikin tunnetun runoelman alku-s?keit?:

Te, jotka pyhi?, arkioita

Etsitte vapaita atrioita,

Te teikkarit ilman kaatiotta,

Te toverit miss? milloinkin

Tuon oivan mestari Villon'in:

Joit' ei rahan rahtukaan paina,

Joill' on itse-ottama laina,

Te kaikenkaltaiset irvisuut,

Nuoret veijarit ja muut…

- "Vait!" molemmat ky?kkipojat ?kki? kauhistuen keskeyttiv?t, "maiti nyt! ovi aukenee…"

Kynnykselle ilmestyi mestari Gringonnaux, partaveitsi k?dess?, pyyhinliina leuvan alla ja oikea poski viel? kokonaan saipuan vallassa.

- "No! mestari Tailleverd?" h?n kys?si muodolla, josta selv??n n?kyi, ett? h?nen p??ns? oli vallan py?r?ll? paljaasta puuhaamisesta, "no! edistymmek? yht??n? olemmeko jo pian valmiit?"

Entinen ky?kkimestari hymyili arvokkaasti ja otti aseman, joka paraiten sopi h?nen-moiselle miehelle. Sitten h?n vastasi kohteliaasti:

- "?lk??n mik??n teit? huolettako, mestari Gringonnaux, min? en suinkaan ole sit? lajia v?ke?, joka myy vuohia lehmien asemesta ja tahdonpa olla kehno, halveksittava konna, jos ette saa syyt? h?mm?sty? sit?, jota nyt teille valmistan … ja teid?n vieraanne samaten… Varmaankin joitakin herroja tai ylimyksi? likitienoilta, eik? niin?… Minulla nimitt?in on se omituinen tapa, ett? olen hyvin utelias, ja katsonpa oikeudekseni tiet??, ket? varten kulloinkin virkani puolesta ruokia valmistetaan. Sanokaapa, ketk? ovat?"

- "My?hemmin kenties!" porvari ylpe?sti vastasi … "j?lkiruokaa tarjottaessa … ja se olkoon palkintonne… Mutta oletteko valmis?… H?n, jota vartoon, ei yht??n rakasta vartoomista."

- "Kun kello on kaksi-toista", Tailleverd julisti; "silloin on aika sy?d? p?iv?llist?."

Sitten ojentaen k?tens? kelloa kohden, joka riippui p??pes?n kyljess?, h?n lis?si:

- "Joutukaa! ei en?? puutu, kuin nelj?nnes tuntia!"

- "Ei muuta kuin nelj?nnes tuntia!" is?nt? parkaisi h?dill?ns?. "Pian nyt, Leonarde! Gillette! p??tt?k?? jo pukemisenne… Oletteko valmiit! … nyt on aika! … h?n l?hestyy! … h?n on jo n?kyviss?!…"

Gringonnaux oli jo kaukana. Ovi h?nen j?lkeens? meni kiinni paiskaamalla.

Yht?hyvin arvoisa ky?kkimestari suoritti syv?n kummarruksensa loppuun asti kaikkien taiteen vaatimuksien mukaan.

V?h?n matkaa h?nest? molemmat ky?kkipojat pistiv?t ulos kielens? ja irvistiv?t.

Vaan samassa heid?n kuuluisa p??llikk?ns? ojentihe, k??ntyi ?kki? ja paiskasi aattelematta, niin ainakin tahtoisin uskoa, kauhallansa toista heist? vasten silmi?, niin ett? rasva ymp?ri pirskui.

Toinen ky?kkipoika purskahti nauramaan. Tailleverd suvaitsi hymyill?. Eik? edes tuo rasvalla valettu nuorukainen, joka par'aikaa pyhki silmist??n paistin lient?, voinut omasta puolestaan vastustaa t?t? tarttuvaista iloisuutta.

Olkoon ohi-mennen mainittu, ett'ei n?iden molempien ky?kkipoikien muoto ollut yht??n sen oikea-uskoisempaa laatua, kuin itse mestarinkaan. Heid?n sive?n pukunsa alta pisti liiankin selv??n n?kyviin kaksi aika lurjusta, kaksi valepukuista kulkiainta, kaksi oikeata p??-juutasta, niinkuin siihen aikaan karanneita koululaisia, mustalaisia ja muita hirtehisi? kutsuttiin.

T?ll? v?lin kunnian ky?kkimestari oli ?kki? ottanut p??llens? ankaran k?skij?-muotonsa.

- "Vatsa ja p??!" h?n huudahti, "ei t?ss? en?? ole aikaa joutavia jaaritella. Mekin n?et vartoomme er?st?, joka meit? on kutsuva pienelle huvimatkalle k?p?l?m?keen ateriamme alusteeksi. Laittakaa pois kaikki n?m? kattilat tulelta, ett? ne ehtisiv?t hieman j?hty?. Pian nyt, veli Malpaye! pian arvoisa Baillevent! - jos kammootte k?ytt? ja hirsipuuta!"

Itse h?n oli asettunut takaisin kunniapaikalleen. Ja muuttuen yh? iloisemmaksi niinkuin sotamies, joka tiet?? tappelun jo l?henev?n loppuansa, h?n jatkoi:

- "Ohhoh! saavatpa ne nyt oikein aika lailla ahmata, nuo iloiset veikkoset, nuo vapaiden ateriain suruttomat etsij?t, nuo Fran?ois Villon'in uskolliset juoksupojat. H?n on heille jo oppineissa kahdeksikko-v?rsyiss? osoittanut ainoan oikean tavan, miten ihminen laululla, siev?ll? puheella ja viel? paljoa v?hemm?ll?kin, ilman kultaa tai kalliita kivi? maksamatta, kun vaan on sukkela p??, voipi hankkia itselleen leip??, viini?, kalaa, paistia sek? muita herkkuja. Voi, sinuast, hurskas hullu! voi, hekuma ja herrasp?iv?t! Oletpa hankkiva heille t?n? iltana pidot semmoiset, joita itse kuningas Sardanapalokin h?mm?styisi!… Mutta mink? sukkelan juonen, mink? verrattoman vikkelyyden kautta! Katsotaanpa hiukkasen; herra Baillevent, kunnioittakaa minua kertomalla tuota oivaa mestarity?t?. Voinpa siit? samalla v?h?n n?hd?, oletteko oikein k?sitt?neet sen opettavaisen, siveellisen juonen, mik? siin? on, ja te'ettek? kunniaa sille kasvatukselle, jonka teille annan. Me kuuntelemme teit?, Malpaye ja min?. Puhukaa!"

Se, joka n?ytti omistavan t?m?n hyvin osatun Baillevent-nimen,[1] veti h?t?? myssyn p??st?ns?, ja sitten, silm?t taivasta kohden, k?det ristiss?, n?yr?ss?, kunnioittavassa asemassa, niinkuin koulupoika, joka lukee yl?s l?ksyns?, h?n lausui:

- "Oli kerran hauska, hupainen seura nimelt? Iloiset veikot, Galants Sans-Soucis. Er??n? p?iv?n?, kun n?iden hampaat olivat niin pitki? kuin haravan piikit, heid?n nerokas johtajansa ja mestarinsa piti melkein n?in kuuluvan puheen: T?nne on tulossa Orleans'ista p?in kuuluisa k?rist?j? ja paistaja Tailleverd. Ep?ilem?tt? joku mahtava herra tai pohatta porvari on l?hett?nyt h?nt? noutamaan. Kaksi liemen-lipsuttajaa on h?nen seurassansa. Ottakaamme ne kiinni joka mies ja riist?k??mme heilt? vaatteet, voidaksemme siten pukeuda heid?n virkaansa. Tuumasta toimeen. Todellinen Tailleverd ja h?nen kumppaninsa vietiin tarkan vahdin alla tiheimp??n mets??n, samalla kun toiselta puolen kuuluisa Apollonin suosikas, suloinen ja rakastettava runoilija…"

Fran?ois Villon (lukija on jo arvannut, ett? se oli h?n) ei antanut h?nen lopettaa.

- "Olette imartelija, Baillevent. Jatkakaa, Malpaye."

T?m? toinen liikanimi[2] oli yht? sattuva, kuin ensim?inenkin. Se, joka sit? kantoi, otti nyt aseman, niinkuin joku muinais-ajan runoniekka, n?p?ytti sormillaan parilan puikkoja, ik??nkuin ne olisivat olleet lyyryn kieli? ja aloitti:

- "Laulan v??r?n Tailleverd'in ja h?nen kahden uljaan aseenkantajansa urost?it?. Kaikki kolme saapuivat y?n pime?ss? Gringonnanx'in linnaan, jossa heit? otettiin vastaan avoimin k?sin. Kun seuraava aamu koitti, he vietiin ky?kkiin ja alkoivat siell? paistaa ja k?rist??, ei enemmin eik? v?hemmin, kuin jos olisivat todellakin sit? taidetta kaiken ik?ns? harjoittaneet. Vihdoin, kun puolip?iv? jo l?hestyi, kuului kadulta hiipivi? askeleita. Sitten, ik??nkuin joku merkki, v?st?r?kin viserrys."

- "Hiljaa!" Fran?ois Villon keskeytti.

V?st?r?kin viserrys oli kuulunut. Lukuisia askeleita l?hestyi.

- "Siin? on Martti Troussecaille ja kaikki muut Kauniin-T?hden ritarit", h?n jatkoi. "Ajetaanpa nyt siis, ja se tavallista sukkelammin, kaikki n?m? ruokalajit ulos akkunasta heid?n haltuunsa."

Akkuna oli uunin yl?puolella ja siis hyvin korkealla maasta. Yksi sen rautapuikoista oli ep?ilem?tt? jo edelt?p?in irroitettu; sill? se katosi kuin lumouksen kautta heti kohta kun siihen ulkoap?in er?s sukkela, taitava k?si oli tarttunut.

Siihen aukkoon, jonka t?m? k?si oli raivannut - ja luonnollistahan oli, ett? rosvot tulivat lyhyint? tiet? - ilmestyi pian p?rr?inen, punertava, iloinen p??. Silm?t olivat pystyss? paljaasta mieliteosta, sieraimet horisivat haistaessaan saalista ja huulet maiskuttivat jo edelt?p?in n?ytt?en kaksi rivi? pitki? hampaita, joita n?lk? oli ter?viksi tehnyt.

Se oli Martti Troussecaille.

- "Joko on valmista?" h?n kysyi matalalla ??nell?.

- "P?yt? kattakaa ja ruoka sis??n!" Villon komensi, temmaten samassa k?teens? parilan p??lt? paistinvartaan, jota heilutti ilmassa ik??nkuin voiton merkki?.

Malpaye oli jo uunin p??ll?, Baillevent kuroitti h?nelle jo kattiloita ja pannuja, joita h?n vuorostaan ojensi ulos ikkunasta. Siell? oli niit? vastassa kaikenmoisia k?yri? kouria, irvist?vi? p?it? ja n?lk?isi? naamoja.

T?ll? v?lin Villon seisoi oven edess?, korvat sojossa, varras kummassakin k?dess?, vallan valmiina h?nkin vuorostaan pakenemaan, mutta viimeisen?, niinkuin kapteeni uppoovasta laivasta.

- "Hiljaa!" Troussecaille'n ??ni ulkona k?ski, "kuulenpa kovaa melua pihalta."

- "Ja min? k?yt?v?st?", Villon jupisi, painaen kiiruimman kautta silm?ns? avainreik??n.

Se mit? h?n nyt n?ki varmaankin h?nt? kovin kauhisti; sill? h?n viskasi heti ky?kin poikki yhdell? ainoalla harppauksella ja oli samassa yhdell? hypp?yksell? uunin p??ll?.

Baillevent oli siell? jo my?skin, ihan valmiina seuraamaan Malpaye'a, joka nyt, kun ei en?? ollut mit??n kuroitettavaa, itse par'aikaa kiipesi ulos ikkunasta.

- "Nokat ja kollot!" runoilija huudahti, "laitatteko luunne tielt?!"

Ja antaakseen heille enemm?n kiirett?, h?n k?ytti molempien vartaidensa k?rki? tutkaimina.

Aika jo olikin. Ovi aukeni ja sis??n astui Gringonnaux.

Mahdotonta on kuvata porvari paran h?mm?styst? ja kauhistusta.

H?nen ky?kkimestarinsa karkasi akkunasta.

Viel?p? enemm?n kuin mestari: itse p?iv?llinenkin!

Ja t?m? kaikki juuri sill? hetkell?, kun tuo merkillinen vieras, jota ei tahdottu edelt?k?sin mainitakkaan, tuli taloon.

H?n riensi pakenevan j?lkeen ja ehti viel? tarttua toiseen h?nen pitkist? koivistansa. Mutta, n?m? kun olivat kokonaan pohkeita vailla, luistivat h?nen k?tens? pitkin s??riluita, niin ett? ainoa, josta h?n sai kiinni, oli vanha, rikki?in tallukka ja sep? h?nelle j?ikin kouraan.

H?n kaatui sel?lleen, samalla kun Fran?ois Villon kokonaan katosi, huutaen menness?ns?:

- "Tallukka paistin sijaan! nyt olemme kuitit… Pannut saat takaisin!"

Is?nt? parka, py?rien t?pp?set ilmassa, makasi siell? kauniissa, uudessa takissaan, niinkuin kilpikonna kuoressansa.

Vihdoin vaimonsa ja tytt?rens? avulla jalkeille p??sty??n, h?n aivan ?llistyneen? joutui korkean vieraansa eteen, joka par'aikaa nousi portaita yl?s. H?n kumarsi t?m?n edess? maahan asti, sopertaen suustansa vallan ep?toivoissaan n?m? muutamat sanat:

- "Voi! sire … sire!"

Tuo varrottu vieras, n?et, ei ollut mik??n muu kuin kuningas

Ludovik XI.