Chapter 3 No.3

Rautasormus.

Kuningas matkusti vett? my?ten, pienell? laivastolla, joka purjehti

Loire'a yl?sp?in Orleans'iin asti.

Edell? sek? j?ljess? pari pitk?? rantalaivaa, henkivartioita ja hovilaisia varten, keskell? kuninkaan laiva.

Laivan per?ll? oli jonkunmoinen kammio, sis?lt? koristettu Arras'in tapeeteilla. Huonekaluina siin? oli: soukka puinen vuode, rukous-alttari, muutamia lavitsoita, kamiini, ja p?yt? paperia t?ynn?.

Kuningas oli juuri laskenut Commines'in luotaan, ja k?skenyt t?m?n l?hett?? runoilijan h?nen puheillensa.

V?h?n aian p??st? ovi j?lleen aukeni, ja Villon astui sis??n.

Kahden kesken kuninkaan kanssa!… Mik? saattoi olla syyn? t?h?n kohtaukseen?

Ludovik XI astui ensi toimekseen runoilijan ymp?ri, tarkastaen h?nt? ter?vill?, ep?luuloisilla silm?yksill?.

Sen j?lkeen, istuutuen entiselle sijalleen, kamiini jalkojen v?liss?, k?det kahden puolen savutorvea, h?n aloitti jyrk?sti:

- "Tied?tk?, ett? min? olen h?ijy is?nt??"

Villon vastasi h?mm?stym?tt?:

- "Mahtaville kenties, sire, niille, jotka tahtovat viisastella. Vaan ette ainakaan alhaisille, jotka tytyv?isin? tottelevat luulematta itse?ns? viisaammiksi kuin Teid?n Majesteettinne."

- "Vai niin", kuningas sanoi, silminn?ht?v?sti hyvill?ns? n?in hienosta vastauksesta.

Sitten, oltuansa hetken ??neti, h?n jatkoi:

- "Tied?tk?, ett? kaikki, joita olen suosinut, kaikki, joihin olen luottanut, ovat minun pett?neet, ja kenties viel? t?ll?kin haavaa pett?v?t?… Se minun on tehnyt ep?ilev?ksi, juonittelevaksi, julmaksi, joka kerta kun aavistan jotain uutta kiitt?m?tt?myyden osoitusta."

- "Tied?n sen", runoilija vastasi. "Mutta min? en ainakaan ole kiitt?m?t?n, vaan harrastan ylikaiken kuningaskunnan etua, enk? v?h??k??n ep?ilisi pyhitt?? el?m??ni kokonaan kuninkaan palvelukseen. Niin tosiaanki, sire, en v?h??k??n. Voi! teill? on hyvi? taipumuksia hirmuvaltiaaksi, vaan muut ruhtinaat t?ll? vuosisadalla ovat niin julmia tiranneja, ett? te sittenkin olette hurskain ja lempein niist? kaikista."

- "Jokotaas aiot aloittaa imartelemisiasi?" kuningas tiuskasi. Vaan, kiihossaan, h?n tuli siirt?neeksi k?tens? liian likelle savutorvea, ja poltti sormensa.

- "Ai!" h?n kiljahti, "se on sinun vikasi, kelvoton!… Sanoppas minulle, sin?, joka luulet kaikki tiet?v?si, tunnetko vihamieheni?"

- "Vaarallisin, mahtavin kaikista niiden joukossa, sire, on se, jonka luona l?ysitte pakopaikan siihen aikaan, kun kuningas Kaarlo VII sanoi pojastansa: Burgundin herttua el?tt?? luonansa ketun, joka viel? sy? h?nen kanansa."

- "Ent? sitten?"

- "Sitten, sire! nyt on kanojen hetki tullut, koska t??ll? n?en hampaat, jotka ovat valmiit niit? haukkaamaan."

- "Ja sin?k? olisit valmis niilt? v??nt?m??n niskat nurin?"

- "No! Mit? siihen tulee, mielell?ni, sire."

- "Ota tuoli ja istu … likemm?ksi … viel?kin likemm?ksi Min? en puhellessani suvaitse mit??n ep?mukaisuutta."

Villon'ille sit? ei tarvinnut kahdesti k?ske?. H?n siirtyi vallan kamiinin eteen, jonka toisella puolen kuningas istui nojautuen molempiin kyyn?rp?ihins?, kasvot k?sien peitossa.

Taas hetken ??nett?myys. Sen j?lkeen keskustelu alkoi uudelleen, heid?n istuessaan silm? silm?? vastaan:

- "Puhukaamme nyt yst?vist?ni. Onko niit? monta?"

- "Ei, sire. Yksi ainoa, mutta hyv?."

- "Kuka sitten?"

- "Te itse."

Melkein asemaansa muuttamatta, kuningas taputti yst?v?llisesti runoilijaa olkap??lle. Sitten h?n taas jatkoi kysymyksi?ns?:

- "Ent? minun toverini … h?h! kutka ne ovat?"

- "V?h?n jokainen, sire. Niit? on teill? paljon semmoisia, jotka eiv?t sit? itsek??n tied?."

Kuningas rupesi nauramaan ja jatkoi pilkallisella ??nell?:

- "Mutta niiden joukossa, jotka pit?v?t sen kunnianansa ja joita kansa tuntee?"

- "Niit? on toveri Commines", Villon luetteli, "toveri Olivier, toveri

Tristan … joka, luvalla sanoen, ei ole minun yst?vi?ni."

Kuningas h?nen keskeytti.

- "Ei ne ole niit?, joista haluan haastaa. L?ytyy toisia … salaisia … sellaisia, joita pidet??n aaveina ja kutsutaan hahmo-tovereiksi."

- "Niin, oikein", runoilija vihdoin vastasi, "min? ymm?rr?n. Se on tuo kamala kertomus Burgundin herttuan h?vitt?mist? kaupungeista, joista jokainen yh? viel? on olemassa er??n k?skyillenne kuuliaisen kostajan hahmossa: toveri Gent, toveri Dinant, toveri Lüttich … ja viel? muutamia muita, joita vaan kuiskaamalla tohditaan mainita. Onkohan niit? oikein olemassa, sire?"

- "Kenties!" kuningas vastasi. "Eik? mainita, ett? ne tuntevat toisensa jostain taikakalusta. Maltas… Se on t?nlainen … katsoppas…"

Villon tarttui esineesen, jonka kuninkaallinen k?si h?nelle ojensi, ja vei sen likemm?ksi kolmisyd?mmist? lamppua, joka riippuen katosta alas, valaisi t?t? kohtausta.

Se oli yksinkertainen rautasormus, jonka kannassa saattoi eroittaa esiin pist?v?n, k?mpel?sti valetun liljakukan.

- "Koetappas sit? sormeesi huvin vuoksi", kuningas kehoitti. Ja n?hdess??n kuinka sormus meni kuin valettu runoilijan sormeen, h?n huudahti:

- "Totta Jumaliste! On kuin paki paraastaan sinua varten tehty. ?l? ved? pois sit? viel?. Voipa tapahtua, ett? saat oikeuden sit? kantaakkin. Vaan muista ett? kaikkien, jotka t?mm?ist? sormusta kantavat, on t?ytynyt katsoa kuolemaa silmiin. Uskaltaisitko?"

- "Yhden-tekev?, sire. Enh?n muuta ole tehnyt koko p?iv?n?."

- "?l? ivaile. Sanani ovat painavia; kuuntele. Salaisten toverieni joukossa l?ytyy viel? semmoisiakin, joita vaiston tai sattuman avulla sielt? ja t??lt? olen kokoon haalinut. Niiden etevyys tai v?liin niiden virheetkin minua miellyttiv?t. Toiset hy?dytt?v?t j?rkevyytens?, toiset voimansa kautta. Niit? miehi?p? oli tuo nuijajunkkarikin, tuo karkea voittaja St. Antoine'n turnajaisissa, jonka t?n? aamuna muistooni johdatit. Nelj??n-toista vuoteen en ole h?nt? muistanut. Ja kuitenkin lupasin h?nelle jotakin. Onpa jo aika lupaukseni t?ytt??. Tahdotko h?nelle minulta saattaa kolme sanaa, jotka ovat h?nelle viittauksena vihdoinkin ryhty? toimeen."

- "N?m? kolme sanaa, mitk? ne ovat?"

- "Hetki on tullut. H?n sen ymm?rt??. Sin? … sinun ei tarvitsekkaan ymm?rt??."

- "Olkoon niin!… Mist? l?yd?n t?m?n miehen?"

- "Sveitsist?, Einsiedeln'in luostarista, likell? Schwütz'i?."

- "H?n on siis munkki nyky??n?"

- "Benediktolainen."

- "Miksi h?nt? kutsutaan?"

- "Veli Starck'iksi."

- "Nimi sopii h?nelle hyvin, sill?, jos en erehdy, Starck merkitsee vahvaa."

- "Osaatko saksaa?"

- "V?h?n sit?kin, sire. Katuteaterissa puhutaan, paitsi maankulkurein k?ytt?m?? renkutusta, kaikkia mailman kieli?: oikea Babelin sekasotku."

- "Hyv?! Min? panen sen mieleeni. Totta tosiaan te'enkin sinusta jotakin."

Ludovik XI seisoi hetken mietteiss??n.

- "Mutta", Villon ?kki? jatkoi, "mutta aatelkaapa, sire, jos tuo

Starck oliskin kuollut… Pyh? neitsyt! Nelj?-toista vuotta sitten!…"

- "Mahdollista!" kuningas sanoi… "No sitten, koska osaat saksaa, k?yt etsim??n minun puolestani Nikolai Diesbachilaista, Bern'in vanhaa pormestaria, ja seuraat h?nen k?skyj?ns?."

- "Bern'iin siis?"

- "Kaikkialle, mist? h?nen vaan l?yd?t. Tuon taikakalusi kun n?yt?t, h?n sinut oitis tuntee."

- "Teid?n Majesteettinne siis j?tt?? sen minulle?"

- "V?li-aikaisesti. Ole uskollinen, nerokas, urhea, niin saat sen kenties pit??. T?ss? on matkaasi varten."

Kuningas aukaisi pienen lippaan, otti siit? kourallisen kulta-ecu'it? ja kaasi ne runoilijan k?teen.

- "Hyv? Jumala!" t?m? huudahti, "nyt on syyt? hankkiakseni vihdoin kukkarokin, joka ei ole vallan pohjaa vailla!"

- "Ota t?m?", kuningas sanoi, "ja sido se kiinni nuttusi alle … jota sinun kuitenkin jo huomenna tulee vaihettaa johonkin rehelliseen porvari-pukuimeen. Olet n?et olevinasi asioissaan kulkeva kauppias … mutta vy?t?isill? kannat hyv?n veitsen, joka tarpeen tullessa voi sinulle arvoa lis?t?. Tiet eiv?t ole turvallisia… Ja, muista minun sanoneeni, toimesi ei ole vaaraton."

- "Joutavia", Villon vastasi ylpe?sti; "sen, joka lehti? pelk??, ei pid? mets??n menem?n! Min? l?hden uljaalla mielell? ja osaan itse?ni puolustaa, osaanpa tarpeen tullessa p??llekin k?yd?, jos Teid?n Majesteettinne etu sen vaatii."

- "Ole viisas! Anna ihmisten ja asiain menn? menoansa. Viisas matkustaja paljastaa miekkansa vasta viimeisell? hetkell?. Noudata herrasi esimerkki?. Saattaisi olla vahinko, jos heti joutuisit surman suuhun. Turvallisuuden vuoksi annan sinulle viel? oikeuden hankkia itsellesi palvelijan, aseenkantajan, jos nimitt?in kohtaat jonkun siistin nuorukaisen, johon luottamuksesi voit laskea."

- "Ah", runoilija surumielin huokasi, "jospa yst?v?ni Martti

Troussecaille viel? olisi elossa!"

- "Mit? hevosiin tulee", kuningas jatkoi, "olemme p??asiallisesti juuri tovereitamme varten asettaneet kyytivelvollisuuden. Keskievaripaikoissa tarvitsee sinun vaan n?ytt?? tuo sormuksesi."

- "Kirkas tuli ja leimaus!" runoilija huudahti, "min? saan siis koko pitk?n rivin pegasoja ratsastaakseni! Hurraa! hurraa! tie auki kuninkaan l?hettil??lle!"

- "Kaikki hyvin!" Ludovik XI lausui; "mutta emme nyt ole viel? niin pitk?lle tulleet. Ensin ovat nuo tutkaimen pistot, nuo koetukset. Ja ennen kaikkia aja hyvin meid?n asiamme, niinkuin tarpeen tullessa kyll? n?'yt osaavan."

- "Luottakaa minuun, sire, min? olen Pariisilainen; miss? niin liukkaita kieli? on kuin Pariisissa?"

- "Pid? kieli salvan takana niinkauan kuin Ranskan alueella olet. Burgundin rajalla otat p??llesi pyhiss?-vaeltajan vaatteet ja k?yt?ksen. Einsiedeln'iin n?et tehd??n toivioretki?."

- "Olkoonpa niin! sire. T?m? poika on tottunut esittelem??n monenmoisia ihmisi? kaikilta katu-teaterien aloilta. Osan vaihtaminen ei minua suurin rasita. Mutta kun l?hetykseni on p??ttynyt, mihin sitten joudun?"

- "K?yt minua etsim??n kiiruimman kautta, etenkin jos hyvi? uutisia minulle tuot. Sellaisia sanansaattajia min? aina runsain m??rin palkitsen. Paina se mieleesi."

- "Ei pelkoa, ett? se unohtuisi, sire. Mutta kesken kaiken! Mit?, jos sattuisin n?kem??n yht?l?isen sormuksen jonkun toisen sormessa?"

- "H?n olkoon kohta yst?v?si, veljesi. Auta h?nt?, palvele h?nt?, niinkuin h?nkin sinua on auttava ja palveleva … mutta ?l? milloinkaan aivan paljo tuumiasi paljasta. En voi kyllin sinulle t?t? muistuttaa: ole varovainen. Vainua ja aistia kaikissa. Ei mit??n ajattelematta. Olethan sanonut minua rakastavasi … ja Ranskan maata my?skin?"

- "Niin, sire, sanon sen viel?kin, ja kaikesta sielustani."

- "Hyv? vaan! ?l? milloinkaan mielest?si laske, ett? hartioillasi kannat ik??nkuin rahtusen maasi ja kuninkaasi onnea … ett? k?yt tekem??n palvelusta heille kumpaisellekin … ett? varomaton ty? sinun puoleltasi, yksi ainoa vaan, voisi loukata painavia etuja, jotka ovat t?p?r?ll? ja kenties koskevat koko tulevaisuuteen. Voi tapahtua, ett? saat tiell? jonkun uuden k?skyn. Noudata sit? tarkalleen, huolimatta kuinka ja miksi, tai luulematta itse?si ylen viisaaksi. Jos onnistuu sinun saada jotakin omantakeisia aikaan, se sit? parempi sinulle; mutta sit? pahempi sinulle, jos jotain laiminly?t, Tristan ei sinua suinkaan laiminl?isi. Lopuksi, ja ennen kaikkia, ?l? kenenk??n anna ajatuksiasi lukea! Ei kenenk??n pid? sinuun vaikuttaman, ei Jumalan eik? saatanan!"

- "Min? vastaan puolestani, sire. Niinkuin Teid?n Majesteettinne itse, min?kin kuljetan kaikki tuumat ratsuni sel?ss? muassani. Milloinka l?hden?"

- "Kohta kun olet vannonut, ett? pid?t salassa kaiken sen, mik? tulee sanotuksi meid?n kesken … ja ett? kuulut minulle viimeiseen hengenvetoon asti, ruumiinesi, sieluinesi."

- "Ruumiineni, sieluineni, sire! T?st? hetkest? alkaen olen teid?n, enk? en?? oman itseni."

- "Vanno!"

Ludovik XI otti vanhan huopahattunsa ja pit?en sit? toisella k?dell? kamiinin yli, h?n toisella osoitti Embrunilaisen Neitsy Maarian kuvaa.

Villon lausui vaaditun valan.

- "Vanno viel?", kuningas jatkoi, "vanno ett? pid?t ominasi kaikki minun vastaiset riitani ja olet aina valmis vastustamaan, sortamaan, vainoomaan ket? tahansa minun nykyisist? ja tulevista vihamiehist?ni … sanalla sanoen, koko maailmaa paitsi minua itse?ni!"

Villon veti k?tens? pois, raapi korvansa ta'ustaa ja vastasi:

- "Yksi ainoa ihminen l?ytyy, jota en tahtoisi lukuun ottaa, sire."

- "Kuinka? Mik? ihminen?"

- "Er?s nainen."

- "Mik? nainen?"

- "Se on minun salaisuuteni."

- "Ja sin? ep??t sen minulle ilmoittaa, - minulle, kuninkaallesi?"

- "Sire, min? pyyd?n teit?, antakaa sen olla! Se oli vaan hento kukkainen eloni kuivalla kankaalla, jota en edes poimia tohtinut; t?hti el?m?ni y?ss?, kallis haava syd?mmess?ni. ?lk?? sit? koskeko! se vuotaa viel? verta ja voisi aueta uudelleen. Muutoin se on yksi noita puhtaita n?kyj?, joita vasta taivaassa tapaamme … ja sinne min?kin toivon."

N?in puhuessaan runoilija oli muodoltaan ik??nkuin kirkastunut. Ylev? surumielisyys kuvasteli h?nen kasvoillansa; h?nen suuret, avonaiset silm?ns? s?ihkyiv?t omituisella valolla. H?nen huulensa, t?ynn? hellyytt?, n?yttiv?t hymyilev?n tuolle salaiselle n?'ylle, jonka h?nen syd?mmens? oli esiin loihtinut.

Ludovik XI mietti hetken. Sitten, ik??nkuin ymm?rt?en h?nt?, h?n lausui:

- "Joku nuoruuden muisto. No v?h?t tuosta! T?m? ehto jo itsess??n todistaa valasi luotettavuuden. Min? suon sinulle kernaasti oikeuden vallita yksin tuota pient?, h?m?r?? soppea omassa itsess?si. Vaan kaikki muu kuuluu minulle. Muista se."

- "Sovittu asia, sire … ja kiitoksia vaan. Ty?h?n nyt! Min? halajan pudistaa p??lt?ni t?m?n vanhan ja velton runoilijan, jona juuri ?sken viel? olin, ett? minusta voisi tulla harras palvelija, kelpo l?hettil?s, hyv? Ranskalainen, niinkuin tahdon olla ja vastedes aina olen oleva. Sanokaa minulle nyt kuinka, mit? tiet? minun tulee astua taistelukent?lle?"

- "T?t? tiet?", Ludovik XI vastasi viitaten akkunaan.

- "Se k?y kuin itsest??n", runoilija ilvehti. "Vaan seh?n n?ytt?? silt? kuin pakenisin pahan ty?n tehty?ni."

- "Aivan niin. Min?p? huudan viel? apuakin, julistaen sinut karkuriksi."

- "Vaan sitten nuolia ja kuulia rupee p??lleni satamaan…"

- "Se on sinun asiasi. Joko t?m? koetus sinua h?mm?stytt???"

- "Ei v?h??k??n, sire. Ja todistukseksi… Jumalan haltuun!"

Villon riensi jo akkunaa kohden. Kuningas pid?tti h?net.

- "Muista", h?n sanoi, "ett? kaikkien rautasormuksen kantajain t?ytyy kuolemaa katsoa silmiin, sill? muutoin he minun pett?v?t. Er?s tiet?j? on sen lukenut t?hdist?. Pait sit?, en tahdo, ett? ep?ill??n sinua minun l?hett?m?ksi. Ymm?rr?tk??"

- "Vallan, sire. T?m? kylpy, jos kohta v?h?n kylm?kin, minut puhdistaa. Se on kuin toinen kaste. Maankulkija Villon on kuollut. Villon on uusi ihminen! Tie auki Haamu-Villon'ille! Lopuksi vaan, koska minulle on varsin t?rke?t? p??st? kunnialla pakoon ja Teid?n Majesteettinne siten saa viel? paremman perusteen syyt?kselleen … suonette minun varastaa vaippanne… Hyv?sti, sire, voidaan hyvin!"

Vastausta odottamatta, Villon siirsi syrj??n toisen akkunaverhoista. Yhdell? ainoalla hypp?yksell? h?n s?rki lasin; ja kohta sen j?lkeen kuului h?nen ruumiinsa raskas putoaminen virtaan.

Kuningas meni katsomaan. Kuu valoi hopeitaan Loire'n pinnalle. P?? kohosi vedest?. V?h?n matkaa toisaalla vaippa uiskenteli sen pinnalla.

"Min? aavistan", h?n mumisi … "t?m? on nerokas toveri … ja voinpa, t?n? iltana, sammuttaa lamppuni. Totta Jumaliste! olen l?yt?nyt miehen!"

Ja kiiruhtaen kamarinsa ovelle h?n alkoi huutaa:

- "Apua! auttakaa! Tuo konna karkasi vaippani kanssa. Joutsille! pyssyille! Ampukaa h?nt? … tappakaa!"

Nuolet ja luodit heti kiitiv?t y?n pime?ss?, hyppien aaltoja pitkin.

Sen j?lkeen Tristan l'Hermite, astuen herransa viereen sanoi:

- "Eik? pit?isi laskea veneet vesille ja ajaa h?nt? takaa, saadaksemme ainakin…"

- "Joutavia", kuningas keskeytti. "Me ruokimme liiankin paljon kaarneita, nyt on kalojen vuoro… Menk??n kukin omaa tiet?ns?!"

Ja, hykert?en k?si?ns?, h?n palasi kamariinsa.