Chapter 2 No.2

Kuningas, porvari ja runoniekka.

Ludovik XI oli silloin kahdenviidett? vanha. H?n ei siihen aikaan viel? ollut tuo el?htynyt, ep?luuloinen ja mielivaltaisen julma tiranni, jommoisena teateri ja romaanit ovat tehneet h?net tunnetuksi. H?n oli hallitsija voimansa ja neronsa t?ydess? kukoistuksessa, teht?v?ns? t?rkeimm?ss? kohdassa. Vaikea, mutkikas, hirve? teht?v?, mutta kamalan sallimuksellinen. Me ymm?rr?mme h?nt?, me tunnemme h?net nyt, ja siit? meid?n tulee kiitt?? suurien uudenaikaisten historioitsijoiden, Augustin Thierry'n, Henri Martin'in ja Michelet'in ihmetelt?vi? teoksia, jotka h?nelle vihdoinkin ovat hankkineet oikeuden. Ennen heit?kin er?s sveitsil?inen tasavallan-suosija, historioitsija M?ller oli kirjoittanut: "Ainoa, joka saattoi Ranskan pelastaa ja uudistaa, oli Ludovik XI."

T?h?n aikaan, vuonna 1475, siit? pelastamisesta viel? puuttui paljo. Kaarlo Rohkea, h?nen ankarin vastustajansa, n?ytti peloittavammalta kuin milloinkaan ennen. Mutta koko tuo burgundilainen valta oli aikoja sitten perustuksiltaan lahonnut. Maa jo horjui sen jalkojen alla. Ludovik kuningas vartosi vaan hetke?, jolloin se kukistuisi. Toiselta puolen oli h?nt? ensim?inen menestyskin jo kohdannut. H?n oli juuri hiljan rahoillaan saanut Englannin kuninkaan Edward IV:nnen palaamaan laivoihinsa ja t?ten pelastanut maansa uudestaan joutumasta Englantilaisten tallattavaksi. Ja viel? kaikkein viimeiseksi, Saint-Yol'in konnetaabeli, tuo p??-kavaltaja, oli joutunut h?nen k?siins?. H?n oli par'aikaa matkalla Paris'iin, h?nt? mestauttamaan. Siit?p? syyst? h?n nyt, tullessaan Meung'in arvoisan syndikon luo, olikin varsin hyv?ll? tuulella, vaikka samalla varsin k?rsim?t?n kaikelle viivytykselle. Ainoastaan tunnin ajaksi oli aikomus j??d? t?nne p?iv?llisille.

- "Terve, terve, toveri", h?n lausui is?nn?lle, samalla kun antoi riisua ylt?ns? avaran turkkinsa; "t?m? iloinen aurinko ja marraskuun pikku pakkanen on ruokahaluani suuresti kiihoittanut. Pait sit? minulla on kiire, kovin kiire… K?yd??np? soppaan k?siksi."

Gringonnaux'in paksu vartalo venyi varmaan kyyn?r?? pitemm?ksi. Turhaan koki h?n ryhty? selityksiin. Leonarde rouvan piti nyt puuttua puheesen; mutta eip? siit?k??n mit??n tullut, ja tuo hirvitt?v? tunnustus j?i viimein, kun j?ikin Gillette'n teht?v?ksi.

T?ll? v?lin kuningas oli ottanut p??st??n kuuluisan huopahattunsa, joka oli p??llistetty mustalla nahalla ja ylt'ymp?ri lyijylevyill? ja pyhienkuvilla koristettu.

N?in riisuttuaan pois p??llysvaatteensa, oli h?nell? p??ss??n verka-lakki ja yll?ns? nahkareunuksinen takki tumman sinerv?st? sametista sek? jonkunmoinen jakku ruskeasta villakankaasta, jalassa mustat saappaat ja vaaleanpunaiset pauloitetut housut; vy?ll?, joka oli sinist? Ranskan silkki?, rippui laukunn?k?inen kukkaro Cordova'n nahasta ja kaulassa oli Pyh?n Mikaelin ritariston vitjat. H?n astui nyt veitikkamaisesti hymyten Gillette'n luo, otti h?nen p??ns? molempien k?sien v?liin ja painoi kursailematta kaksi aikamoista, makoista suudelmaa h?nen vereville poskillensa.

Sitten j?tt?en tyt?n, joka punastui korvia my?ten t?mm?isest? kunniasta, ja k??ntyen ?idin puoleen, h?n suvaitsi taputtaa t?m?n kaksinkertaista leukaa, ja huudahti iloisesti:

- "Kaikkia! enp? olekkaan min? mik??n suurisy?m?ri, niinkuin serkkuni

Burgundissa… El?k??n porvaripata!"

- "Voi!" mestari Gringonnaux vihdoin sai huutaneeksi, "Voi! sire, h?n on vienyt padat ja kaikki."

- "?lk??h?n toki noin huoatko, toverini", kuningas lohdutteli, "vaan laittakaa paremmin, ett? saan pian pari kylm?? pasteijaa, sek? v?h?n juustoa ja kaiken t?m?n kostukkeeksi muutaman lasin hyv?? viini?… Toivoonpa toki, ett'eiv?t ole kellarissanne k?yneet?… Eiv?th?n … no, h?t?k? sitten! T?ytyy tiet?? olla tytyv?isen? siihen, mik? on mahdollista … ainakin siksi kun saa parempaa. Eik? niin, Commines?"

Olisi pit?nyt jo ennen mainita, ett? viisaan Commines'in luopuminen Burgundin herttuasta, joka aivan ?skett?in oli tapahtunut, oli yksi noita pikku voittoja, jotka panivat kuninkaan niin loistavalle tuulelle.

Viisas ja arvokas Commines ny?k?ytti p??t??n suostumisen merkiksi.

Kohtelias kuningas tarjosi h?nelle k?sivartensa, ja l?hti astumaan ruokasalia kohden.

Vaan kynnyksell? h?n ?kki? k??ntyi ymp?ri ja sanoi:

- "No, mutta! … emmeh?n saa unohtaa rosvojamme… Karata minun oman ruokahaluni kimppuun, mik? h?vytt?myys! Totta jumaliste! ottakaa ne kiinni ja hirtt?k?? … niin ne ainakin tiet?v?t pit?? kunniassa kuninkaan ruokalistaa!"

Sotahaarniskaan puettu roteva-raajainen mies verikoiran muodolla seisoi l?hell? kuningasta. H?n otti vastaan t?m?n k?skyn juuri kuin lennosta ja riensi oitis sit? t?ytt?m??n.

Se oli p??-teloittaja, Tristan l'Hermite.

Muutama hurttakoiran n?k?inen Skotlannin joutsimies kiirehti h?nen j?lkeens?.

Kuninkaallinen vieras istui jo p?yt??n ja h?nen oikealle puolellensa Coictier, joka l??k?rin? piti huolta h?nen hengest??n, sek? vasemmalle puolen Commines, jonka tuli pit?? huolta h?nen kuolemattomuudestansa.

Historioitsija, l??k?ri, p??teloittaja: siin? kolme h?nest? eri?m?t?nt?.

Olipa niit? viel? nelj?skin, ja se kenties kaikkien likeisin: Olivier le Daim, Olivier le Diable. Mutta nyt h?n oli poissa, ep?ilem?tt? jossakin noista salaisista toimista, joihin h?nen herransa h?nt? k?ytti.

- "Istukaa, toveri Gringonnaux, t?h?n meit? vastap??t?", kehoitti kuningas, joka aina siev?sti osasi imarrella pienien porvariensa turhamielisyytt?. "N?m? naiset istuvat teid?n viereenne. Heid?n raitis muotonsa on palkitseva, mit? paistinvarkauden kautta kadotimme. Tekisip? oikein mieli siihen iske? hampain kiinni."

Naiset kuitenkin luopuivat t?st? kunniasta, vakuuttaen, ett? heid?n l?sn?-olonsa oli paljoa tarpeellisempi ky?kiss?.

- "Antaa heid?n h??r?t?, sire", syndiko lausui. "Tuota pikaa ovat he meille valmistaneet jonkun pienen kotikeitoksen, joka ehk? hyvinkin hyv?sti on vastaava tuon kirotun Tailleverd'in suuriin loistolaitoksiin. Rouva Leonarde on etenkin verraton er??n nisukeitoksen valmistamisessa, joka on niin hyv??, ett? sit? ajatellessa vesi kielelle kerki??. Kymmenen minuuttia enint?in, sire, niin koko onnettomuus on autettu."

- "El?k??n!" kuningas sanoi, "min? rakastan yksinkertaista, hyv?? porvariruokaa. Olisipa se ollutkin paljoa parempi, jos ette olisi mit??n muuta hankkineet. Mutta kas! Suuret herrat tahtovat olla kuninkaita ja porvarit suuria herroja. Vaarallista ja tyhm?? ylpeytt? se semmoinen, mestari Gringonnaux. Rikosta aina seuraa rangaistus, ja niinp? t?ss?kin, pysyk??n kukin s??dyss??n, niin k?y kaikki hyvin."

Sitten h?n jatkoi mit? ilkeimm?ll? irvistyksell?:

- "Malttakaas! esimerkiksi n?m? hopea-astiat t?ss? p?yd?ll?nne! Ne eiv?t tosiaankaan ole siin? paikallansa, etenkin nyt, kun ei teill? ole mit? niihin panisitte … hei! hei!… Valantopajassa niiden arvo ainakin olisi 10,000 ecu'ta. Min? tarvitsen rahaa… Ja kosk'en saa hyv?? ruokaa, suonette minulle ruoka-astiat."

Porvarin punoittava naama muuttui kalman kelme?ksi.

- "Kuinka, sire!" h?n sopersi "Teid?n Majesteettinne ei ylenkatso n?in halpaa lahjaa?"

- "Mestari Gringonnaux, pienist? summista syntyy suuria. Tuleehan teid?n se tiet?? paremmin kuin minun, te kun olette kauppias. Min? olen jo liiankin paljo kiskonut k?yh?lt? kansalta. Nyt on rikasten vuoro minua auttaa. Englanti mielii uudestaan ry?st?? teid?n tavaroitanne; Burgundi ei pyyd? mit??n parempaa. Olen joutunut vallan puille paljaille tuota ensim?ist? vaaraa est?ess?ni. Siis on v?ltt?m?t?nt? hankkia varoja toisen torjumiseksi. Ranska voi joutua hukkaan, jos ei tuo Rohkea saa syyt? mellastaa Juran tuolla puolen. Min? tarvitsen rahoja Sveitsil?isien varustuksiin."

- "Voi sire, noita vaivaisia, noita moukka parkoja! ne tulevat silvotuiksi kuin pasteija-liha."

- "Mestari Gringonnaux", kuningas innokkaasti lausui, "kuulkaapa hiukan muutamaa muistelmaa nuoruuteni ajoilta."

Ludovik kuningas nojautui tuolinsa k?sipuuhun, leuka vasten k?tt? ja silm?ns? kattoon kiinnitt?en. Sitten, ik??nkuin unohtaen kaiken, mik? h?nt? ymp?r?i, ja ik??nkuin itsekseen puhuen, h?n kertoi:

- "Samoin kuin Duguesclin'in aikoina, oli Ranskanmaa taasen suurien soturijoukkojen, maantie-rosvojen, mets?sissien, salamurhaajain, Armagnac'ien ynn? muiden Egyptin hein?sirkkain h?vitt?m?n?, ry?st?m?n? ja raatelemana; t?ytyi mill? hinnalla hyv?ns? p??st? vapaaksi n?ist? sy?p?l?isist? ja ajaa ne johonkin muuhun maahan, sama sitten mihink?. Tilaisuutta pian tarjoutui. Keisari, It?vallan herttua ja koko Saksan aatelisto pelk?si Sveitsin vapaita vuorelaisia, ja tahtoi kostaa kaikki ne tappiot, joita n?m? vapautensa pelastamiseksi ja puolustamiseksi olivat heille saattaneet. Min? sain Armagnac'it johtoni alle, ja l?hdin uhkeana liikkeelle. Se oli ensim?inen sotaretkeni. Matkalla meihin yhtyi Englantilaisia, Saksalaisia sek? Schwabin kaikki ritarit, hehkuen haluaa juurittaa maan p??lt? koko tuo Helvetian roistokansa; tavallaan oikea ristiretki. Miekan ly?m?tt? saavuimme kolmenkymmenen tuhannen lukuisina er??lle paikalle nimelt? Saint-Jacques. Siell? satuimme yhteen viidentoista sadan vuorelaisen kanssa, jotka, v?h??k??n h?mm?stym?tt?, asettivat leirins? meit? vastap??t? Birs'in toiselle puolen. Me karkaamme heid?n kimppuunsa, he ly?v?t takaisin meid?n etujoukkomme ja, kahlattuansa vuorostaan joen poikki, rynt??v?t nuo viisi-toista sataa meit? kolmeakymment? tuhatta vastaan. Niinkuin raivoisat h?r?t, niinkuin leijonat! Oi! Pyh? Embrun'in Neitsyt! se oli ankara kahakka! Heid?n pitkien piikkiens? ja pertuskainsa alla sortui miehi? sadoittain. Heid?n hirve?t, kahden k?den k?ytett?v?t sapelinsa, heid?n jyke?t morgenstern'ins? musertivat haarniskoita ja kyp?ri? kuin lasia. Aivan kuin muinais-aikojen Gallit ja Frankit, he, kiihtyen tappelun tuoksinasta, ty?nsiv?t takaisin kaksikymment? rynt?yst? ja taistelivat niinkauan kuin heiss? hengen-hiemaus oli j?lill?, mik? iskien toisella k?dell?, kun toinen jo oli poikki ly?ty, mik? seisoen polvillansa, muutamat ampuen meit? vastaan viel? nekin nuolet, joita omista haavoistaan vetiv?t ulos, eik? yksik??n heist? heitt?ynyt kuolemaan, ennenkuin viisi tai kuusi vihollista oli ymp?rilleen kaatanut. Dammartin, Dunois, Lahire ja muut vanhat sotap??llik?t, jotka jo olivat olleet niin monessa tappelussa ja kahakassa, eiv?t olleet viel? koskaan n?hneet niin ihmetelt?v?n uljasta vastarintaa, niin loistavan urheata v?ke?. N?in taistelivat he iltaan asti; ja vihdoin, sortuen ylivoiman alle, uupuen paljosta verenvuodatuksesta, pikemmin voimattomina voittamaan, kuin voitettuina, nuo viisi-toista sataa Saint-Jacgues'in urosta kuolivat joka mies, surmattuansa meilt? l?hes yhdeks?n tuhatta soturia. Hyv?t herrat, t?st? p?iv?st? alkaen Sveitsil?iset ovat yst?vi? meille. Turmio, turmio sille, joka joutuu otteluun n?iden urosten kanssa."

T?m?n kertomuksen aikana Ludovik XI oli kiihtymist??n kiihtynyt. H?nen kuvatessaan tappelua, olisi luullut, ett? muiston taikavoima oli h?nen siirt?nyt keskelle sen tuoksinaa. H?n oli seisoalla nyt, p?? pystyss?, silm?t t?ynn? s?ihky?, nyrkki ojennettuna it?? kohden, ik??n kuin olisi h?n tahtonut vieritt?? Kaarlo Rohkean p??lle koko tuon helvetialaisen lumivy?ryn, joka tulevaisuuden h?m?r?st? jo haamoitti h?nen neronsa silmien edess?.

Leonarde ja Gillette tulivat sis??n kantaen p?iv?llist?, jonka tuota pikaa olivat laittaneet.

Toiselta puolen kovia askeleita ja ??ni? alkoi ?kki? kuulua etehisest?.

Kaikkien silm?t k??ntyiv?t sinne p?in.

Er?s mies l?heni juoksu-jalassa ja sy?ksi saliin, l??h?tt?en, n??nnyksiss? ja vallan ep?toivoissaan, niinkuin kuoleman kanssa kamppaileva sarvas.

H?nen j?ljess??n, vaan muutaman askeleen p??ss?, nuo Skottlannin hurttakoirat.

Per?ll? Tristan l'Hermite, joka juuri astui hevosen sel?st?.

- "Tailleverd!" oli Gringonnaux huudahtanut.

- "Rosvomme!" kuningas sanoi.

- "Ei, sire … Fran?ois Villon, runoilijanne", t?m? vastasi langeten polvillensa.

Ja, kun Ludovik XI h?nt? yh? katseli, eik? n?ytt?nyt tuntevan h?nt?, h?n lis?si:

"Villon ma olen, ja siit? voin kerskailla:

Pariisissa synnyin, Pontoise'n likimailla;

Vaan jos oisi kaulani paulaa vailla,

En tiet?isikk??n, ett?…"

Hyvin osattu! on jokainen sanova, ken tiet?? lopun.[3] Kuningas h?nen keskeytti:

- "Hyv?, min? muistan ja ymm?rr?n."

Se olikin muuten mit? helpointa; sill? k?ysi riippui viel? hirsipuusta karanneen miehen kaulassa.

- "Sire", t?m? jatkoi, "kerran ennenkin jo olette minua armahtanut … ja viel? p??lliseksi puettanut minun uudestaan kiireest? kantap??h?n asti."

- "N?ytt??p? silt?", kuningas huomautti, "kuin ei kiitollisuutesi kest?isi kauemmin kuin uudet vaatteet."

- "Seh?n oli jo viime vuonna, sire…

"Miss' ovatkaan, oi! Jumal'aut'! n?in unta;

?lk?? kysyk?kk??n menneen-vuotista lunta."

- "Puhu suorilla sanoilla, muuten saattaisi tapahtua, ett? antaisin viel? v?rsyjesi vietell? itse?ni; sill? min? rakastan somia runoja… Vaan ei, t?ll? kertaa olen oleva leppym?t?n. Semmoinen veijarimaisuus, joka ei tarkoita mit??n v?hemp??, kuin saattaa minut suoraan vedelle ja leiv?lle! Sep? on melkein majesteetti-rikos."

- "Voi! sire, enh?n tiennyt, ett? se oli Teid?n Majesteettinne p?iv?llinen. Vasta t?st? tiedon saatua, er??n onnen-sattuman kautta juuri viimeisell? hetkell?, sainpa k?siini kylliksi j?ntevyytt? katkaistakseni k?yteni, sek? jalkoihini sen verran voimaa, ett? juoksin t?nne asti."

- "Ja miss? toivossa, lurjus?"

- "Siin? toivossa, ett'ei minun ainakaan tarvitse kuolla, ennenkuin olen saavuttanut Teid?n Majesteettinne anteeksi-antamuksen, jos nimitt?in en sattuisi voittamaan asiaani."

- "?l? luulekkaan, veijari! … vaan kuitenkin, annas kuulla mill? itse?si puolustat; se on meit? kenties huvittava. Poistu v?h?isen, Tristan … mutta ei mit??n irvistyksi?. Me lykk??mme asian vaan toistaiseksi, ei mit??n muuta. H?nen t?ytyy saada puolustaa itse?ns?."

Runoilija veti henke?ns?, oikaisi itsens?, otti aseman semmoisen, kuin asianajaja parlamentissa, ja aloitti t?ll? ylpe?ll? esipuheella.

III,

Fran?ois Villon'in puolustuspuhe.

- "Sire", h?n lausui, "liljain prinssi, Ranskan kuningas! ?lk?? luulko minulta kuulevanne valituksia ja h?t?huutoja, valeita tai muita tyhmyyksi?, yht? inhoittavia teid?n kuulla, kuin ne olisivat sopimattomia minun huulilleni."

- "Min? en sent?hden huolikkaan teille huomauttaa, ett? armeliaisuus on kuninkaiden kaunistus, viel? v?hemmin, ett? l?ytyy kaksi lajia henkil?it?, joihin mestausmiehen ei milloinkaan pit?isi saaman koskea, runoilijat ja kuninkaat."

- "Minun mielest?ni", Ludovik XI keskeytti yh? sy?mist?ns? jatkaen, "sopisi kuitenkin mainita kuninkaat ensiksi."

- "Olkoon niin!" Villon my?nsi. "Voidaanpa viel? kenties lis?t?, ett? min? olen menett?nyt oikeuteni runoilijan nimeen ja tahrannut kunnian, joka tulee Apollonin oppilaalle. Mutta en olisi kuitenkaan voinut aavistaa joutuvani t?nne n?in kurjan-muotoisena, t?m? k?ysi kaulani ymp?rill?, tekem??n julkisesti synnintunnustusta:

"Oi kurjaa itse?ni! Jos ma oisin

Nuoruuden aiat k?ynyt oppimalla

Ja hyviin tapoin tottunut, ma voisin

Nyt asua kuin muutkin katos-alla.

Vaan miten? Koulustani l?ksin silloin

Ma karkuun, niinkuin paha poika nalkki…

Oi, my?h?inen on katumus, vaan milloin

Sit' aattelen, on syd?n menn? halki."

- "Sin? unohdat jo meid?n suostumuksemme. Ei mit??n runoja!" sanoi kuningas, joka kuitenkin oli tarkoin kuunnellut v?rsyn loppuun saakka.

Runoilija jatkoi:

- "Kuinka vaan suvaitsette, sire. Senkun aian kuluttua tulin oppilaaksi Sorbonne'en ja oleskelin lain-oppineiden ja peruukki-p?iden seurassa. Vaan minun luonteelleni oli tuommoinen el?m? keskell? ker?j?imisi? ja rettel?it? vasten-mielinen ja, ollen nyt jo enemmin huvituksien kuin ty?n yst?v?, taipuvaisempi ostamaan kuin maksamaan, kuljeskelin y?t p?iv?t ymp?ri laulu-aineita etsim?ss?. Pian lauluni tulivat tutuiksi; laulujen ohessa laulajakin. Monta kertaa hyv?t ihmiset minulle tarjosivat apunsa, t?yttiv?t uudestaan tyhj?t taskuni. Vaan mit?p?s siit?! jos toisinaan kymmenen riksi? eksyikin plakkariini, ne ei sinne j??neet homehtumaan. Olin kuitenkin viel? siivosti verhottuna, k?vin paraissa seuroissa, laskin siev?? puhetta ja s?in herkullisesti. Paroonit, kreivit, ruhtinaat olivat minulla tovereina. Siin? onnettomuuteni, sire. Palava kynttil? houkuttelee k?rp?sen ja polttaa silt? siivet. Todelliset yst?v?ni eiv?t olleet siell?. Min? aloin niit? etsi? muualta, ja l?ysin ne vasta paljon alempaa, kenties liiankin alhaalta, katu-teaterien loasta, kapakoista ja muista huonoista paikoista. Se oli v?hemmin kunniallista, se on totta, - mutta monta vertaa hauskempaa. Minun t?ytyi huolet haihduttaa. No niin! Elin kuin mustalainen, varkaiden, roistojen ja petturien seurassa, ilman muuta huolta kuin viiletell? hyv?? viini? makoiseen suuhun. Tiet?j?? viisaampi olisi ollut se, ken olisi osannut l?yt?? minun asuin-paikkani. Min? lauleskelin, istahdin v?h?n kuhunkin, hyv?illen viinipulloja ja kaikkea muuta, joka t?ss? viheli?isess? mailmassa antaa itse?ns? hyv?ill?, - tietysti hamppunuoraa lukuun ottamatta. Kujeeni kuitenkin alkoivat her?tt?? liian suurta huomiota Pariisin kaduilla ja raitilla. Muuan seikkailija-kumppaneistani sanoi sent?hden er??n? p?iv?n?: kun kerran el??, pit?? el?m?n herroiksi, mutta t??ll? y?vahdit meit? ahdistelevat … mit?h?n jos l?htisimme maalle? Ja niin l?hdimme. Huono tuuma, sire. He riippuvat kaikki nyt hirsipuussa, vaivaiset syntiset! Niin, kaikki tyyni, Malpaye, Baillevent, viel?p? Troussecaille'kin. Niiden ei en?? t?n? talvena tarvitse vilua k?rsi?. Niit? ei en?? tulevana suvena l?mmin vaivaa! Ja kuinka viattoman hairauksen t?hden kuitenkin! Eih?n se ollut heid?n vikansa.

"Pakko saa miehen pahuuteen

Ja n?lk? suden raateleen.

"Heid?n oli n?lk?. He olivat erehtyneet. Min? olin erehtynyt niinkuin hekin. Sama rangaistus minulle, sire, jos teit? huvittaa n?hd? runoilijanne hirsipuussa mustempana kuin uuniluuta ja t?ynn? lintujen noukkimia koloja kuin sormustimen pohja. Vaan, huomaitkaa suosiollisesti, sill? v?lin kuin vietin p?iv?ni kuljeksimalla, tein havainnoita, tutkin syit? ja seurauksia. Villon ei ole ainoastaan runoilija, h?n on ennen kaikkia filosofi. Viel? enemm?nkin! h?n on kenties ainoa ihminen t?ss? takaperoisessa mailmassa, joka teit? oikein ymm?rt??, sire, ja joka teit? rakastaa."

- "Rakastat minua! sin?k??" Ludovik IX huudahti. "Ja mist? aiasta alkaen."

- "Siit? alkain kuin hallitukseen tulitte", Villon vakaasti lausui. "Noista turnajaisista saakka Saint-Antoine'n kadulla, joissa, kun Burgundin ja Flandrin koko loistava ritaristo par'aikaa korskeili kiilt?viss? sota-asuissaan, tuuheat sulkat?yhd?t kyp?rein p??ll?, ?kki arvaamatta astui kilpakent?lle teid?n toimestanne er?s uusi taistelija, jota ei kukaan varmaankaan ollut odottanut, er?s karkeihin pedon nahkoihin puettu mies raa'alla ulkomuodolla. Aseena h?nell? oli ainoastaan jonkunlainen puunuija, ei paljoa paksumpi tavallista k?vely-sauvaa. Kuitenkin h?n, tuommoinen maamoukka, rupesi noiden ylh?isten ritarien joukkoon, l?ylytti niit? oikein aika lailla, eik? kukaan jaksanut seisoa h?nt? vastaan. Ei kymment? minuuttiakaan, niin h?n oli ne kaatanut, maahaan ly?nyt, ajanut pakoon, kaikkityyni, itse Charolais'in kreivinkin. Min? en alussa voinut ymm?rt?? koko tapausta, ja etsin viel? selityst? arvoitukseen, kun sattumalta huomasin teid?t, sire, puoleksi k?tkettyn? muutamain naisten ta'a, katselemassa muutamasta akkunasta, ja nauramassa omituisella tavalla. Heti ymm?rsin koko asian, ja kaukaa, joukon keskelt?, ??ni teille huusi: el?k??n!… Se oli minun ??neni."

- "Todellakin!" Ludovik XI lausui, silminn?ht?v?sti hyvill?ns? siit?, ett? puolustuspuhe oli k??ntynyt t?lle suunnalle. "Mutta mit? merkitsi sitten sinun mielest?si t?m? nuijavoitto, t?m? maamoukan voitto niin monesta hienosta ritarista?"

V?h??k??n ep?ilem?tt?, runoilija vastasi:

- "Se merkitsi: Pois t?m? ulkokullattu ritaristo! Pois t?m? kehno aatelisto, joka komeudessaan ja turhamaisuudessaan, vallattomuutensa, kateellisuutensa, viel?p? hurjan rohkeutensakin kautta on meilt? pilannut Crecy'n, Poitiers'in ja Ajincourt'in tappelut! Koko t?m? ritaristo houkuttelee vaan joka hetki t?nne Englantilaisia. Kuka ne on karkoittanut? Johanna Darc, muuan paimentytt?! Sijaa talonpojille ja porvareille! Sijaa kansalle kokonaisuudessaan, joka kaikista ylh?isten etuoikeuksista ei himoitse, eik? halaja muuta, kuin yhden ainoan: maansa edest? taistella ja kuolla!"

- "Oikein!" kuningas lausui ja h?nen silm?ns? v?l?htiv?t ?kki?.

- "Pois l??nitys-vallan ikuiset riidat!" runoilija innostuneena jatkoi. "Rauhaa, sovintoa, oikeutta. Vallassa yksi ainoa: kuningas. Uutta ylh?is??, jos ei vanha en?? jaksa arvoansa yll?pit??, ja l??nityksen? ei muuta kuin toisilla heid?n neronsa ja intonsa, toisilla vaan miekka vy?t?isill?. Tasainen oikeus kaikilla, ja jokaisen velvollisuus veroa maksaa. Ei mit??n kapinaa eik? napinaa en??. Siin? se, mik? teill? oli mieless?, sire, vaivatessanne y?t ja p?iv?t p??t?nne uusilla tuumilla, uusilla parannuspuuhilla. Jokainen tehk??n velvollisuutensa; mutta jokainen my?skin nauttikoon oikeutensa. Kuningas itse on esimerkin antava. Jos h?nen joutsimiehens? h?vitt?v?t laihon k?yh?n miehen pellolta, jos h?nen koiransa repiv?t lampaan tai kissan k?yh?lt? vaimoparalta, tulee h?nenkin niille maksaa vahingonkorvausta. Se oli oikein, se oli oivallisesti ajateltu, pahaksi onneksi vaan olisitte tahtonut astua liian nopeaan ja parantaa liian monta ep?kohtaa yht'aikaa. Suuret ja pienet vasallit liittoutuivat teit? vastaan. Siit? syntyi tuo kirottu yhteisen hyv?n, tai niinkuin pikemmin voisi sanoa yhteisen pahan liitto."…

- "Oivallista!" Ludovik XI huudahti ja unohtaen ruokahalunsa, k??ntyi kokonaan sit? kohden, joka h?nen tarkoituksiansa niin hyvin kuvasi.

Rohkaistuna t?st? ensim?isest? menestyksest?, Villon jatkoi yh? kiihtyv?ll? innolla.

- "Olin Montlhery'll?, sire; sill? v?liin runoilijoitakin huvittaa tarttua miekkaan… Min? n?'in teid?n taistelevan ja urhoollisiakin urhoollisempi olitte silloin. H?vytt?m?sti ne valehtelevat, jotka teit? pelkuriksi soimaavat. Te osaatte k?yd? sotaa yht? hyvin kuin joku muukin, kun sen vaan hyv?ksi n?ette. Mutta te, joka tahdotte s??st?? sotamiestenne henke?, harrastatte yli kaiken rauhaa ja kansan menestyst?, punnitsette nykyaikaa taidolla ja ymm?rryksell?, ja tungette ter?v?ll? j?rjell?nne kauas tulevaisuuteen; luonnollisesti siis pid?tte edullisempana odottaa sopivaa tilaisuutta, hajoittaa vihollisenne, jotka oikeastaan ovat meid?n, ly?d? ne j?rjest?ns? meille suureksi siunaukseksi, v?liin per?yty? askeleen, mutta vaan astuaksenne kohta sen sijan kaksi askeletta eteenp?in. Uskaltakaa, sire! St. Maur'in, Péronne'n, Lüttich'in per?st?. Englantilaisten viimeisen uhkauksen j?lkeen olette j?lleen kohonneet kahta mahtavammaksi. V?h?n k?rsimyst? viel?, niin olette voittaneet, ja jalkainne juuressa olette silloin n?kev? kaikki ne, jotka pahaa suovat Ranskan kuningaskunnalle!"

Ludovik XI oli vallan suunnattomasti ihastuksissaan. H?n p?yhisteliksen, heilutti ruumistansa, keikkui sinne t?nne korkealla tuolillansa ja tuon tuostakin, ik??nkuin puhujaa viel? enemmin kiihoittaaksensa, h?n kertoi:

- "Tuo on oivallista! Totta Jumaliste! Jatka toverini … jatka, jatka!"

- "Ah, sire", Villon vihdoin lausui, "jospa Teid?n Majesteettinne antaisi minun v?h?n heng?ht??. Juotavaa t?nne! kurkkuani karvastelee!"

- "Maltas, juo t?st?", Ludovik XI sanoi ojentaen h?nelle oman reunoja my?ten t?ytetyn maljansa.

- "Kuninkaan terveiksi", Villon huudahti, tarttuessaan maljan rubiinikorviin, ja t?in tuskin maltettuaan kielt?ns? kastaa, h?n liitti puheesensa n?in kuuluvan loppulauseen:

- "Min? en puhu enemp?? siit? asiasta, sire, ett'ei minua luultaisi imartelijaksi. Sit? en ole. Olen sanonut, mit? ajattelen, en muuta. N?inh?n oli meill? v?lipuhe. El?m?ni riippuu hiuskarvasta. Jos se on menetetty, antakaa merkki mestari Tristan'ille. Min? t?yt?n v?lipuheen rehellisesti; testamenttini, niin suuri, kuin pienikin, on tehty, viel?p? erityiset lis?pyk?leetkin, joiden kautta olen j?tt?nyt monille yst?villeni perinn?ksi kaiken sen, mit? minulla ei milloinkaan ole ollut. Olen siis valmis. Pait sit? minua v?sytt?? n?in kerj?t? ilman tarkoitusta, nauraa kun kukkaroni itkee ja el?? kun en ket??n voi hy?dytt??. Min? en pelk?? kuolemaa, vaikka tosin mieluummin kuolisin maatani ja kuningastani palvellen. Mutta jos Teid?n Majesteettinne sen toisin p??tt??, niin onnea matkalle!"

P??-teloittaja astui jo l?hemm?ksi.

- "Maltas!" kuningas lausui, "min? j?t?n viel? asian ratkaisematta, mutta ainoastaan siksi kuin matkamme on p??ttynyt; sen kest?ess? tulee h?nen meit? huvitella. Sitten saamme n?hd?… Min? siis vien kanssani t?m?n riimisep?n… Ja ett'ei sinunkaan, Tristan, tarvitsisi t??lt? l?hte? tyhjin k?sin, otappa haltuusi kaikki n?m? kultakalut, jotka mestari Gringonnaux niin kohteliaasti on meille tarjonnut. Kiitos, toverini, otan lahjasi vastaan."

Surkea irvistys oli porvari paran ainoa vastaus. H?n painoi p??ns? n?yr?sti rintaa vasten ja heitti samalla viimeisen j??hyv?is-silm?yksen kauniiden p?yt?-astiainsa j?lkeen.

Ne katosivat Tristan'in ja h?nen Skotlantilaistensa kanssa.

- "Matkalle, hyv?t herrat", kuningas sanoi. "K?sivartesi, Coictier.

Commines, pid? silm?ll? t?t? viirip??t?, … joka minusta n?ytt??

varsin sukkelalta … enint?in viikoksi h?nelle suon pitennyst?…

Sitten…!"

- "Hyv? juttu", Villon pakisi, "viikko on aina viikko. Rajutkoon mik? ilma tahansa nyt, minun leip?ni ainakin on leivottu!"