Chapter 2 No.2

Signe neiti? olin p?iv?n mittaan ainoastaan vilahdukselta tavannut. Naisilla oli kiireiset taloustoimensa, ja murkina-gongongi oli kello yhden aikana soinut yksinomaan herroille.

Talon hauskoihin tapoihin kuului, ett? is?nt?v?ki ei tahtonut olla vierailleen rasitukseksi. Heid?n vapauttaan ei rajoitettu, vaan kukin sai mielens? mukaan k?ytt?? aikaansa. T?st?p? syyst? eiv?t vieraatkaan Holman talossa koskaan tunteneet olevansa ylenm??rin vaivoiksi yst?v?lliselle is?nt?v?elleen. Vieraanvaraisuudesta ei tehty erityist? tohinaa. Kaikki oli hupaista, ja kohtelu mit? luonnollisin ja herttaisin. T??ll? elettiin kuin kotona, niiden hienojen seurustelurajain sis?ll?, joita ainoastaan todella sivistyneiss? perheiss? noudatetaan.

Malmfelt oli murkinan j?lkeen ratsastanut ulkoniityilleen tuulettelemaan. Tilanomistaja Ruuth, joka oli kotoisin naapuripit?j?st?, oli p?ivemm?ll? valinnut itselleen seikkailuromaanin ja alakerrassa olevassa huoneessaan n?ht?v?sti jatkanut niukanpuoleista aamu-untansa.

Toisessa otsikkokamarissa, vastap??t? minua asui nuori lehtori Soinivaara. Olimme yhdess? olleet k?velyll?, kiivenneet Haukkavuorelle sek? lopuksi aikailleet Holman upeassa puutarhassa ja sen viileiss? varjostoissa.

Haukkavuorella, j?rvi- ja saarimaisemia katsellessamme, herra Soinivaara oli k??ntynyt runolliseksi ja lausunut, "kuin Virtain j?rvet ihanat". - Puutarhan syreenimajassa h?n oli ollut romanttisena ja aiheettoman avomielisesti puhunut minulle Signe neidist?. - "Siin? on rikas tytt?! Talon ainoa lapsi." -

Idealistit aina toivovat onnenkeikauksesta rikastuvansa ja ovat pohjaltaan materialisteja ylimm?ss? muodossaan. Heille ei sitke?, tyyni, vakava ty? itsess??n tuota tyydytyst?; aatteellisen ty?n tulos ei ole oma palkintonsa. Pintapuolisten ponnistusten per?st? he itsekk??sti vaativat korkeita korkorahoja, odottavat arpajaisten suurta voittoa, joka alati v?ikkyy heid?n silmiss??n. Heid?n ihailuunsakin liittyy ulkonainen etu, puhdas omanvoiton pyynti. Syd?nveri ja punainen kulta ovat kaksi kesken??n mitallista suuretta. - Muuten herra Soinivaara oli aistikas k?yt?ksess??n ja pedagogina ep?ilem?tt?kin onnistunut.

Kukapa tiet??, ehk?p? itsekkyys, joka omaan nimeens? tahtoo kaikkea, mit? maailma parasta tarjoaa, lopulta onkin korkeinta? - Ehk? meid?n, aatteenmiesten hiltymys ja harkinta juuri kytkee meit? matalimpaan maakamaraan! - Kuinka hyv?ns?, minun t?ytyi katsoa sulaksi onnettomuudeksi, ett? Signe neiti oli niin suunnattoman rikkaan miehen tyt?r. -

Oli jo aika pukeutua juhlatilaisuuteen.

Koko eilinen seurueemme, my?s herra Wallenberg, oli p?iv?llisille saapunut.

Rouva Malmfelt, tummassa sinipunervassa silkkipuvussa, istui ylinn? p?iv?llisp?yd?ss?. Perheen vanha yst?v?, herra Ruuth, oli saanut oikealle puolelleen talon tytt?ren, jonka henk?yksenhieno, valkoinen puku saattoi aivan erikoisella tavalla esiin Signe neidin omituisen ja ihmeellisen helakkuuden.

Eilisten luolaihmisten mets?styskiihko oli kuin pois puhallettu. Herrat olivat hienoina seuramiehin? ja puettuina nuhteettomiin juhlapukuihin.

P?iv?llinen oli vallattoman komea. Luonnollisestikin t?h?n asianmukaisimmasti kuului my?s musta sorsanpaisti sitruunoineen ja astrakaani-omenoineen. Sorsanpaisti oli valmistettu keittotaiteen viimeisten saavutusten mukaan, ja herrat mets?st?j?t sit? s?iv?t yht? totisina ja tyytyv?isen n?k?isin?, kuin englantilaiset loordit Euroopan ensim?isill? perunap?iv?llisill? v??nsiv?t suuhunsa sokeroituja perunansiementen nuppuja.

Juhlap?iv?llisten j?lkeen herrat aluksi n?kyiv?t mieluimmin haluavan tehd? hartaita itsetutkisteluita. Useimmat istuivat tupakkahuoneessa, ??neti, puhvelinnahkaisiin sohviin ja nojatuoleihin painuneina. Luulen melkein, ett? herra Ruuth k?ytti tilaisuutta hyv?kseen ja omassa kamarissaan hetkeksi ummisti toisen silm?ns?.

Salissa saatiin kuulla musiikkia. Tytt?ren soitellessa, koetin pit?? seuraa rouva Malmfeltille. H?n oli todella miellytt?v?, hienosti, herk?sti tunteva nainen. Herra Soinivaara, notkeana ja kohteliaana, oli asettunut pianon viereen seisomaan.

Kahvin j?lkeen herrat vilkastuivat. Lik??ri p??sti kielet kantimistaan; humua ja leikillisi? huudahduksia kuului saliin.

Saavuin parhaiksi herrojen puolelle, huomatakseni, kuinka pieni, yst?v?llinen v?ittely oli nousemassa Holman ja Lahisten herrain v?lill?. Malmfelt ei n?ht?v?sti ollut t?ysin sulattanut herra Wallenbergin viime lausetta aamulla, ja h?nt? luonnollisestikin harmitti, ettei h?nen rukiinsa ollut naapurin rukiin veroista.

"Kuules, Wallenberg, sin? k?ytit eilen illalla v??r?? terminologiaa, puhuessasi *maahengest?*. Ymm?rt??kseni maahenki on jokin yleinen maanviljelysharrastus, eik? chilesalpietaria."

Herra Ruuth avusti Malmfeltia. Muuten h?nen vakaumuksensa oli takavuosina kallistunut yleisen suurviljelij?in liiton puolelle, ja h?nell? oli platoonisia taipumuksia saksalaisia maanviljelysaikakauskirjoja kohtaan, joita - ainakin viime kes?n? - ajelehti h?nen kodissaan auki leikkaamattomina pitkin p?yti?. H?n puhui harvaan, harkittuun tapaansa:

"Min? olen luullut - t?h?n saakka, ett? maahenki on jotain - aatteellista, eik? - ainetta, mik? vied??n - pellolle."

"Niinp? niin! Minun peltoni kasvaa siit? syyst?, ett? minulla on aatteita, ja k?yt?n ne peltoni hyv?ksi. - Malmfelt juuri erehtyy, kun h?n tahtoo k?sitteit? toisistaan erottaa! Vet?isit pellolles, Malmfelt, kaiken sen, mit? puoluelehtiisi kirjoittelet, - chilesalpietaria sinun ei ikin? en?? tarvitsisi ostaa."

Yleinen naurun remahdus ja lasien kilin?. Herrat usuttelivat v?ittelevi? uudestaan toisiansa vastaan. Kaikki oli muuttumaisillaan puhtaaksi pilaksi. Malmfelt itse hymyili iloisesti. Juhlap?iv?llinen oli onnistunut, ja h?nen vieraansa viihtyiv?t talossa.

Malmfelt oli nuoruudessaan virkauralla saavuttanut varatuomarin arvonimen. H?n oli tunnettu perustuslaillisista mielipiteist??n, ja h?nen monipuoliset yhteiskunnallis-valtiolliset kirjoituksensa sanomalehdist?ss?, varustettuina nimimerkill? O. E. M., her?ttiv?t aina melkoista huomiota. Eduskunnassa h?n oli ollut henkil?, jonka lausunnoilla oli pontta ja ryhti?.

Herra Wallenberg taas piti kiinni "Suomen todellisista sivistystraditsioneista", ja h?nen oma ruotsinkielinen sanomalehtens? oli ainoa puolueeton lehti.

Lahisten herran ?skeinen menestys nyt l?i h?nt? p??h?n. Lik??rikin alkoi tehd? vaikutustaan.

"Ei, chilesalpietaria en ole k?ytt?nyt, - en kainiittia, en fosfaatteja, enk? mit??n vierasta apulantaa. Minun maahenkeni on jotain ihan toista, - ihan uutta! Se on sit? todellista maahenke?! Olen kaikessa hiljaisuudessa miettinyt asiaa ja kokeillut. - En puhu kellek??n mit??n. - Min? olen viel? kokeilujen kannalla. - Kymmenen p?iv?n p??st? leikkaan rukiini. Hypoteeseista ja teoriioista tulee todistettu tosiasia. Silloin kirjoitan min?kin sanomalehtiin, veli Malmfelt! Ja kirjoitan jouluksi uuden k?sikirjan maanviljelij?it? - my?skin veli Ruuthia varten!"

"Jos et osta - apulantaa, niin laitatko lantaa - *ilmasta*, niinkuin norjalainen - patentti-insin??ri?" Herra Ruuth nauroi ep?uskoisen ylenkatseellisesti.

"Niin juuri, ilmasta, mutta Lahisten patentin mukaan!"

Keskustelu alkoi muuttua yh? iso??nisemm?ksi; maanviljelij?t kehuivat ja valehtelivat apulantojensa vaikutuksista. Salpietarit ja superfosfaatit rakeilivat, tuomaskuonat p?lisiv?t ilmassa.

Herra Wallenberg oli k?ynyt yh? kerskuvammaksi. H?n saattoi nyt p??st? kostopuolelle viime-?isen huonon onnensa j?lkeen.

"Ymm?rr?n kyll?, ett? Malmfelt otti puheeksi koko asian, vain urkkiakseen salaisuuttani tietoonsa. Vaan enp? ilmaise mit??n. - Ja keinoistani ei, lempo vie, kukaan ota selkoa. Ei kukaan! Oma v?kenik??n Lahisissa ei niit? tunne. - Olen tehnyt kokeiluni juuri P?ssinmutkassa, voidakseni paremmin verrata toisiinsa eri maanviljelystapoja. Kokeiluni k?sitt?? seitsem?n hehtaarin maa-alan. Itsell?ni on P?ssinmutkassa yksi hehtaari - hm - indifferentti?. Ja ymp?rill? on koko Holman ruis - indifferentti?."

T?m? oli jo melkein loukkaavaa. Malmfelt heti iskikin asiaan.

"Sanot, ettei kukaan ota keinoistasi selkoa. - Silloin mahdan Matti olla" -

"Et otakaan selkoa, vaikka lemmon kanssa tekisit liiton, ja maailma m?t?nisi. Niin juuri: - vaikka maailma m?t?nisi."

"Ly?d??nk? vetoa?"

"Vaikka vaan! - Mutta kymmenen p?iv?n p??st? olen viljani leikannut, ja silloin" -

"Seitsem?ss? p?iv?ss? olen viekastellut tietooni kirotut keinosi."

"Et, lempo vie, olekaan!"

"Tuhannen markkaa vetoa!"

- "Hoi, kuulkaa, tuhannen markan veto! - Hurraa!" - Herrat tungeksivat v?ittelevien ymp?rille. Malmfelt seisoi p?? pystyss?, tarmokkaana ja isottelevana. H?n nyt oli oikealla hevosvaihtotuulella, parhailla hevosp?iv?llisill? kaupungin kilpa-ajoissa.

Herra Wallenberg esiintyi ylpe?n mahtipontisena. "Sin? panet tuhannen markkaa vetoon. Ja min?, osottaakseni, kuinka mahdotonta sinun on saada P?ssinmutkan viljelyskeinoistani selkoa, sanon n?in: Jos seitsem?ss? p?iv?ss?, - meill? on nyt perjantai, ja kello on 10 tuossa paikassa, - jos ensi perjantaiksi kello 10 illalla olet saattanut viljelyskokeeni ilmi ja voittanut vedon, j?t?n Lankinsuon riitajutun sikseen. Teen sovinnon ja suostun siihen, ett? Lankinsuo jaetaan manttaalin mukaan Lahisten ja Holman v?lill?. - Siin? minun tarjoukseni, ja se vastannee sinun tuhannen markkaasi."

"Olkoon sanottu! - Min? hyv?ksyn. - V??r??n tynnyriin hypp?sitkin!"

Veto ly?tiin. Varsinaisiksi todistajiksi nimitettiin kruununvouti Wirsén ja herra Ruuth, joka asianmukaisesti erotti vedonly?j?in k?det toisistaan.

Ei voinut kielt??, - seurue oli muuttunut hiukan liian suurisuuntaiseksi. Malmfeltin vedontarjous oli alkujaan ep?ilem?tt? pelkk?? ajattelemattomuutta, uhotteleva p??h?npisto. Asia sai kuitenkin sellaisen muodon, ett? h?n ei en?? voinut kunnialla peruuttaa uhkarohkeaa lausettaan. Sanasta miest?, sarvesta h?rk??! - Oikeastaan minua pahoitti, ett? set? Malmfelt, - tyven, leikillinen Malmfelt, - oli sill? tavoin antanut ?killiselle mielijohteelleen valtaa.

Mit? herra Wallenbergin "maahenkeen" tuli, niin se jo eilen illalla her?tti erityist? mielenkiintoani. Olin nyt koko ajan tarkkaan seurannut h?nen jokaista lausettaan, h?nen ??nens? jokaista vivahdusta, ja koettanut arvostella noiden salaper?isten viittausten todellista sis?llyst?. Jota enemm?n asiaa mietin, sit? h?m?r?mm?ksi se tuntui j??v?n. T?ss? oli edess? todellinen probleemi. Mihin suuntaan hyv?ns? l?hdin kulkemaan, jouduin aina umpikujaan. Esteen? nousi joka puolella vastaani seikka, ett? t?m? "ihan uusi maahenki" n?kyi edellytt?v?n niin itsetakeista yritteli?isyytt?, alotteen kyky?, ja ennen kaikkea niin laajoja joko fysikaalisia tai kemiallisia tietoja, ett? tuskin oli syyt? olettaa herra Wallenbergin niit? omistavan.

Kuinka hyv?ns?, yksi asia oli varma: Holman herra oli kuin olikin auttamattomasti menett?nyt tuhat-markkasensa, jonka h?n suotta aikojaan oli pannut vedossa alttiiksi.

Katsellessani ikkunasta, n?in valkoista vilahtelevan puutarhasta. Loin katseen herra Soinivaaraan, joka istui pienen p?yd?n ??ress? yhdess? laihan ja hermostuneen henkikirjurin kanssa. He olivat omaan p?yt??ns? anastaneet konjakkipullon puolikkaan, ja herra Soinivaara kertoi viime ulkomaanmatkastaan. H?n oli ?skett?in k?ynyt Madridissa saakka. Innostuneesti h?n puhui toreadoreista ja una corridasta, - n?kem?ns? h?rk?taistelun vaiheista. Otin hattuni ja l?hdin puutarhaan.

Olin arvannut oikein, Signe neiti oli t??ll? k?velem?ss?.

"Neiti on koko p?iv?n ollut niin toimissaan, ett? paras ilo Holmassa" -

"Tunnustakaa pois, paras ilonne on kuitenkin sorsanajo. - Kuinka te miehet voitte olla niin syd?mett?mi?? Min? en voisi koskaan ottaa pyssy? k?teenik??n."

"Ymm?rt?k?? minua oikein! Mets?styksess? ei suinkaan ampuminen ole p??asia. Olo vapaassa luonnossa on se, mik? niin vastustamattomasti vieh?tt??. Jota kauemmaksi olemme luonnosta vieraantuneet, jota enemm?n kaupungin p?lyss?, kiihke?ss?, hermostuttavassa aivoty?ss? kiusaantuneet, sit? voimakkaammin halaamme takaisin sinne, mist? alkuaan olemme l?hteneet. - Luonto kutsuu, - ihmissuvun aikaisimman el?m?n vaistot pyrkiv?t j?lleen oikeuksiinsa; kymmenientuhansien, satojentuhansien vuotten v?liajat h?ipyv?t, entisyys ja nykyisyys kohtaavat toisensa. - Luonnon keskell? tunnemme seisovamme jonkun suuren, salaper?isen, ylev?n edess?. - Kaipuumme on veress?, tunnossa, se on periytynytt?."

"Niin, te osaatte kyll? puhua. Mutta ammuittepas kuitenkin. - Alkukes?st? on aina niin hauska soutaa Kaislahdella. Em? poikueineen kulkee. K??k - ei ole vaaraa, mutta paras loitota! Poikaset ovat niin tottelevaiset. K??k - k??k - nyt juosta r?pytell??n pitkin veden pintaa, niin ett? vesi kymmenen? siimana sirisee. Ja sitten pulahdus! Kaikki sukeltavat. - Viel? eilen aamulla sorsat pitiv?t Kaislahdella sellaista peli?, jotta -! Se loppuu joka vuosi t?n? p?iv?n?! Voi, kuinka surkeaa! - Miten monta ammuitte?"

"Heti ensi tunteina luullakseni seitsem?n laukausta. En ampunut vialliseksi ainoatakaan lintua. Mielest?ni olin murhannut kylliksi, ja senj?lkeen olin vain muuten mukana."

"Aha, tunnustittepa sent??n murhanneenne."

"Eip? kieltoni taitaisi paljonkaan auttaa. Olen huono asianajaja. Mutta ampuahan minun t?ytyi. Olisinko j??nyt toisten pilkan, tai ehk?p? s??lin alaiseksi?"

"Nytp? olitte juuri asianajaja! Ja sit? paitse, mit? auttoi se, ett? te lakkasitte ampumasta? Olitte samassa veneess? kuin is?ni. - H?n sai ampua sit? enemm?n, - viisitoista sorsaa!"

"Mist? tied?tte, ett? min? olin is?nne veneess??"

"Min? kysyin pehtorilta" -. H?n punastui ja loi ?kki? katseensa alas.

"Sovitaan pois, neiti Signe! Ja silloin te annatte minulle toisen noista neilikoista."

Kiinnitin rintaani tulipunaisen kukan, jonka sain h?nen poveltaan. K?velimme pitk?n aikaa puutarhan varjoisilla k?yt?vill?. Puheemme oli hiltynytt? ja sis?lsi paljon enemm?n kuin ne lauseet, joita vaihdoimme. Jouduimme vihdoin puutarhan p??h?n, syreenimajaan, johon istuimme kahden. En tied?, kuinka k?vi, mutta vastoin kaikkea seurustelukielt? aloin puhua omista pyrinn?ist?ni, toiveistani. Kerroin nykyisist? t?ist?ni, jotka olivat pid?tt?neet minua kes?ll?kin Helsingiss?. Oli t?rkeit? teht?vi?, jotka t?ytyi saada syyspuolella valmiiksi. Mieleni olisi teknillisen korkeakoulun opettajaksi. Tunsin, ett? siin? l?yt?isin harrastuksiani vastaavan ty?alan. Minulla oli mit? parhaat toiveet saada opettajatoimi, jota olin hakenut.

- "Neiti sanoi jo eilen, ett? olin Holmaan tullut murhanhimosta. Jo viime kes?n? asetin itselleni er?it? l?himpi? el?m?nm??ri?. Ennen joulua tahdon tulla Holmaan uudestaan ja silloin j?t?n t?rkeimm?n niist? neiti Signen ratkaistavaksi."

Katsoin h?nt? silmiin ja tied?n, ett? h?n minut ymm?rsi. Astuessamme hiljaa taloon p?in, h?n ei vet?ytynyt pois luotani. En mill??n ehdolla tahtonut nyt lausua enemp??. Olimme ??neti. Kun saavuimme l?helle puutarhanpuoleista kuistia, h?n ?kki? huudahti:

"?iti odottaa. - Hyv?? y?t? nyt!" H?n riensi portaille.

"Tulen t?n? iltana valveillani n?kem??n kauniita unia, neiti Signe", sanoin h?nen j?lkeens?.

Ovella h?n k??ntyi takaisin: "Niin min?kin, herra Viktor Pohjamo!"

Avoimessa ikkunassa istuin huoneessani viel? kauvan valveilla.